Paikallisia myrskytuhoja myös Päijänteen Mhy:n toimialueella!
Etelä-Suomen kaltaisilta suurtuhoilta kuitenkin vältyttiin
Tapaninpäivänä Etelä-Suomen yli raivonnut myrsky aiheutti tuhoja myös eteläisessä Keski-Suomessa. Tuhojen kartoitus on kesken, mutta tällä hetkellä näyttäisi siltä että Päijänteen Mhy:n toimialueella myrskyn aiheuttamat tuhot ovat paikallisia ja rajoittuvat hakkuualueiden reunoihin sekä hiljattain harvennettuihin metsiin. Tosin parhaillaan raivoava eli tiistaina 27.12 iskenyt uusi myrskyrintama voi pahentaa tilannetta. Laajempienkin tuhojen paljastuminen on siten edelleen mahdollista. Mhy:n toimihenkilöt jatkavat lähipäivät tuhojen kartoitusta ja pyrkivät olemaan yhteydessä metsänomistajiin jos tuhoja ilmenee. Metsänomistajien kannattaa mahdollisuuksiensa mukaan kuitenkin tehdä itse tarkistuskäynti omaan metsäänsä.
Mitä tulee tehdä jos omasta metsästä paljastuu myrskytuho? 
Jos metsäsi on vakuutettu, ota yhteyttä vakuutusyhtiöösi tarkempia ohjeita saadaksesi. Isommissa vahingoissa vakuutusyhtiö pyytää vahinkoarviota metsänhoitoyhdistykseltä tai pyytää metsänomistajaa hankkimaan vahinkoarvion. Pienemmissä vahingoissa eri yhtiöiltä löytyy erilaisia käytäntöjä, ne vaihtelevat yhtiökohtaisesti. Sivun alalaidasta on linkkejä eri yhtiöiden metsävakuutusten sivuille. Vakuutusyhtiöön tehdyn yhteydenoton jälkeen tai mikäli metsääsi ei ole vakuutettu, ota yhteyttä/jätä yhteydenottopyyntö alueesi metsäneuvojalle. Oman alueesi metsäneuvojan yhteystiedot löydät sivun oikeassa reunassa olevaa karttaa klikkaamalla tai lähettämällä meille yhteydenottopyynnön. Otamme yhteyttä sinuun mahdollisimman nopeasti. Halutessasi autamme sinua puiden korjuun suunnittelussa ja puukaupassa. Kannattaa huomioida että pienialaisia tai hajallaan olevia tuulenkaatoja ei usein ole taloudellisesti järkevää lähteä keräämään pois metsästä. Tämä arviointi on tehtävä tapauskohtaisesti.
Omatoimisessa korjuussa, on syytä ottaa huomioon työturvallisuus. Video työskentely myrskytuhometsässä löytyy työturvallisuuskeskuksen sivuilta, avaa video sivun oikeassa laidassa olevasta linkistä.
Muistutus metsävakuutusten tärkeydestä
Metsien vakuuttaminen on edelleen valitettavan vähäistä, vaikka erilaiset tuhot ovatkin viimevuosina käyneet yhä yleisemmäksi. Tällaisten myrskyjen jälkeen asian tärkeys on kaikille viimeistään itsestään selvää. Vakuutusmaksut ovat pieni sijoitus verrattuna myrskytuhojen taloudelliseen vaikutukseen pienelläkin pinta-alalla.
Vakuutusyhtiöiden metsävakuuttamista käsitteleviä sivuja:
Pohjola-yhtiöiden tiedote myrskyvahingoista
Tapiola-yhtiöiden metsävakuutussivut
Lähivakuutuksen sivut metsävahinkotapauksissa
If-yhtiön metsävakuutussivut