|
Valtuustoon valikoitui aidosti metsänhoitoyhdistystoiminnasta kiinnostuneita Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen uusi valtuusto valikoitui tällä kertaa ilman vaaleja. Ehdokkaita tuli 39, jotka tulivat siten kaikki valituiksi Valtuusto suunnannäyttäjänä, tulevalla kaudella yhdistysten toimintaan on tulossa uusia tuulia ja uutta puhtia Valtuutetun toimi on tärkeä, jotta metsänomistajan ääni päätöksenteossa kuuluu. Valtuusto määrittelee metsänhoitoyhdistyksen peruslinjaukset ja sen tärkeimpiä tehtäviä on valita hallitus, päättää yleisistä toimintaperiaatteista, toimintasuunnitelmasta, talousarviosta sekä hyväksyä toimintakertomus ja tilinpäätös. Uusia tuulia metsänhoitoyhdistystoimintaan on tuomassa metsänhoitomaksun vapaaehtoisuus, mikä nähdään pikemminkin positiivisena ja toimintaa virkistävänä asiana kuin peikkona. Vahvana ja vireänä yhdistyksenä Päijänne on asiaan varautunut jo pitkään ja tuleva valtuusto varmasti jatkaa samalla kehittämisen linjalla kuin tähänkin asti. Metsä elää metsänomistajan kanssa, niin myös metsänhoitoyhdistys!
Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen uusi valtuusto |






