Petri Manninen1Kangasniemeläinen yrittäjä Petri Manninen on urakoinut ajokoneillaan Päijänteen Metsänhoitoyhdistykselle jo kolmetoista vuotta.

Metsäalalla ajokonetyötä on pidetty perinteisesti yrittäjän kannalta haastavana työlajina. Vallalla on ollut käsitys, että tili tehdään hakkuukoneella, mutta ajokonetyön kannattavuus on heikko. Kangasniemeläinen Petri Manninen on kuitenkin nähnyt asian toisin.

”Yrityksessämme on kaksi ajokonetta ja kolme työntekijää. Minä olen kokenut ajokoneurakoinnin parhaaksi vaihtoehdoksi”, linjaa Metsätyö Manninen Oy:tä luotsaava mies.

Mannisen vuonna 1997 alkanut ura yrittäjänä osoittaa, että toiminta on ollut myös taloudellisesti järkevää. Pitkäjänteisyys ja omaan ydinosaamiseen keskittyminen tuo työhön tehokkuutta.

”Talvi on ajokonehommassa kiireisintä aikaa, joten päivää venytetään tarpeen mukaan. Kesällä työtahti on rauhallisempi, joten työllisyyden tasaamiseksi teemme myös kaivinkoneurakointia yhdellä koneella”, 43-vuotias Manninen kertoo.

Lisäksi Manniselta löytyy aurauskalustolla varustettu traktori, jolla hoituu tarvittaessa teiden aukaisu omillekin työmaille.

”Työmaamme sijaitsevat pääasiassa Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen pohjoisella alueella, karkeasti Muuramesta pohjoiseen ja Jyväskylän itäpuolella.”

Yrittäjä arvostaa jatkuvuutta

Mannisen ja Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen yhteistyö alkoi vuonna 2005.

”Olen ollut yhteistyöhön erittäin tyytyväinen. Metsänhoitoyhdistyksessä ymmärretään tasaisen työllisyyden merkitys yritystoiminnalle. He ovatkin pyrkineet aktiivisesti vaikuttamaan asiaan aina mahdollisuuksien mukaan”, Manninen kuvailee.

Pääomavaltaisella ja työsuoritteiden volyymeihin perustuvalla alalla yrittäjän pitää pystyä luottamaan siihen, että töitä on myös tulevaisuudessa.

”Siksi arvostan jatkuvuutta, jota Päijänteen Metsänhoitoyhdistys on tarjonnut. Työllisyys on ollut hyvä.”

Petri Manninen2Pitkäjänteisen yhteistyön myötä Manninen on investoinut rohkeasti konekalustoon. Moderneilla koneilla työ on paitsi tehokasta ja mielekästä, myös metsänomistajan kannalta laadukasta. Tällä hetkellä Manniselta löytyy Ponssen Elk vuosimallia 2014 sekä Buffalo vuosimallia 2016.

”Buffalon tilalle on tulossa keväällä uusi vastaava ajokone. Ponssen huoltosopimus toimii erinomaisesti, joten pystymme keskittymään täysillä omaan työhömme.”

Kehitys konekaluston osalta on ollut huimaa niistä ajoista, kun Manninen hankki 1990-luvulla ensimmäisen käytetyn Pika –ajokoneensa ja aloitti uran yrittäjänä.

”Remonttia sai tehdä silloin jatkuvasti, ei niitä aikoja juuri kaipaa”, mies naurahtaa.

Yhteispelillä korjuu onnistuu

Vuosittain Mannisen ajokoneet kuljettavat metsätien varteen noin 80 000 – 90 000 kuutiota ainespuuta. Lisäksi tulevat kesällä uudistushakkuualoilta kuljetettavat hakkuutähteet. Hakkuusta vastaavat Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen kanssa sopimuksen tehneet hakkuukoneyrittäjät.

Petri Manninen3”Esimerkiksi täällä Äijälässä ajamme puita Tomnis Oy:n hakkuukoneen perässä, jonka aliurakoitsijana toimimme. Toisen ajokoneen osalta meillä on suora sopimus yhdistyksen kanssa. Toimintamme kannalta on tärkeää, että edellämme ovat hyvät hakkuukoneenkuljettajat tekemässä puuta”, Manninen kertoo.

Ajokoneyrittäjänkin paras käyntikortti on hyvä korjuujälki. Urapainumat, kolhut jäävissä puissa tai epäsiistit pinot ovat asioita, jotka metsänomistajat ja urakanantajat rekisteröivät herkästi.

”Tämä on yhteispeliä hakkuukoneenkuljettajan, yhdistyksen toimihenkilöiden ja metsänomistajien kanssa. Korjuun ajankohdalla, ajourien suunnittelulla ja kalustovalinnoilla voidaan vaikuttaa paljon lopputulokseen”, painottaa Manninen.

Metsäteollisuuden nopeasti kasvaneen puunkäytön myötä puunkorjaajien työllisyysnäkymät ovat erittäin hyvät. Haasteitakin alalla silti riittää.

”Osaavien ja alalla pysyvien työntekijöiden saatavuus on iso haaste. Moni koulusta valmistunut päätyy lopulta vaihtamaan alaa. Toinen keskeinen haaste on lämpenevä ilmasto, jonka vuoksi puuta joudutaan kuljettamaan yhä useammin heikosti kantavissa ja märissä olosuhteissa.”

Teksti ja kuvat: Sami Karppinen

 

Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen hankintavastaavan tehtävästä eläköitynyt Juhani Leinonen aikoo nauttia luonnosta ja metsänhoitotöistä täysin siemauksin Kuusveden rantamaisemissa.

Leinonen puun takana"Minulle jäi työurasta metsänhoitoyhdistyksessä ihan älyttömän hyvä mieli. Nyt on kova polte tehdä omia asioita ja ennen kaikkea hoitaa metsiä", sanoo maaliskuun lopussa virallisesti eläkkeelle siirtynyt Juhani Leinonen

Leinosen Juhanin, tuttavallisemmin Jussin, kotitilan pihapiirissä on helppo ymmärtää, miksi 60-vuotias mies päätti jättäytyä varhennetulle vanhuuseläkkeelle maaliskuun lopussa. Laukaassa Leinolan kylällä kaikki mitä luonnossa viihtyvä mies tarvitsee, on lähellä.

”Katso, eikös ole mahdottomasti rusakon jälkiä pihassa. Syötän niille omenoita, niin ne viihtyvät pihapiirissä. Tuolla pellon reunassa on evästä tarjolla ketullekin. Seuraavan kuun aikana täytyy kokeilla pyytää sitä”, Leinonen selvittää.

Hän sanoo harrastaneensa kalastusta ja metsästystä ”koltiaisesta” asti, verenperintönä. Avara luonto näyttäytyy edelleen tuvan ikkunasta moninaisena.

”Viime vuonna tässä pyöri kesy metsokukko keväästä syksyyn. Ikkunasta pystyimme seuraamaan, kun se hätisteli naapureita. Metso tunnettiin täällä kylällä Jooseppina. Välillä se istui puhelinlangalla naapurin pohjanpystykorvan haukuttavana”, kertoo Leinonen yhdessä Tuula-vaimonsa kanssa.

 Kivenheiton päässä Leinosten talosta on kirkasvetisen Kuusveden ranta. Isäntä vakuuttaa vaatimattomasti järven olevan ”helvetin hyvä kalajärvi”.

”No jos siellä viihtyy taimen, muikku ja siika, niin kyllä se jotain kertoo järvestä. Vaikka on Kuusvesikin rehevöitynyt takavuosista. Talviverkoilla olen tänäkin talvena saanut hyvin kuhia.”

Tuttuun yhdistykseen töihin

Eläkkeelle jääminen on iso muutos 38 vuoden yhtämittaisen toimihenkilöuran jälkeen.

”En pitänyt työurallani vuorottelu- tai muitakaan vapaita normaalien lomien lisäksi. Nyt jo tuntuu siltä, että eläkkeellä oloon taitaa tottua hyvinkin”, tammikuulta saakka lomia pitänyt Leinonen naurahtaa.

Leinosen työura alkoi Laukaan metsänhoitoyhdistyksessä toukokuussa 1980. Takana oli keskikoulu, Saarijärven metsäkoulu sekä metsätyönjohtajakoulu Tuomarniemellä Ähtärissä.

”Töitä oli tuolloin hyvin tarjolla. Metsälehdessä saattoi olla neljä sivua työpaikkailmoituksia. Halusin pysyä kotiseudulla, joten hain tuttuun yhdistykseen töihin kun paikka aukesi. Olinhan tehnyt siellä jo aiemmin risusavottahommia.”

Leinonen toimi Lievestuoreen alueella työnjohtajana ja metsäneuvojana aina vuoteen 2007 saakka. Kun Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelutoimintaa käynnisteltiin, siirtyi Leinonen korjuupalvelun hankintavastaavaksi pohjoiselle alueelle.

”Päivääkään en vaihtaisi työuralta pois. Tykkään olla ihmisten kanssa tekemisissä, ja yhdistyksessä sitä on saanut tehdä. Tuttuja asiakkaita ja työkavereita on varmasti satoja vuosien varrelta. Heille kaikille kuuluvat lämpimät kiitokset yhteistyöstä.”

Metsäala vapautunut kilpailulle

Vaikka metsäluonto rakentaa metsäalalle luontaisen rytminsä, on alalla tapahtunut Leinosen uran aikana isoja muutoksia. Yksi keskeisimmistä asioista on ollut sääntelyn väheneminen.

”Metsänomistajan päätösvalta on lisääntynyt paljon. Esimerkiksi lakisääteiset uudistamiskriteerit ovat poistuneet kokonaan, kun vielä 1980-luvulla oltiin erittäin tarkkoja siitä, millaista metsää sai päätehakata”, pohtii Leinonen.

Samalla kilpailu metsäalalla on lisääntynyt. Palveluntarjoajia on enemmän kuin koskaan aiemmin.

”1980-luvulla metsänhoitoyhdistyksissä tehtiin sitä työtä, mitä asiakkaat tilasivat. Tänä päivänä palvelut ja työt on aktiivisesti markkinoitava ja myytävä. Mutta minusta kehitys on ollut tervettä, metsänomistajalla on aito mahdollisuus valita kenen kanssa asioi.”

Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen Leinonen uskoo menestyvän kilpailussa loistavasti.

”Toimihenkilöt ja yrittäjät ovat huippuammattilaisia, resurssit kunnossa, ja palveluita kehitetään metsänomistajien tarpeiden ja muuttuvan toimintaympäristön mukaan. En näe mitään syytä miksei Päijänteen Metsänhoitoyhdistys menestyisi tulevaisuudessakin.”

Korjuupalvelu on lunastanut paikkansa

Leinosen puupinoPäijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu teki hiljattain ensiharvennusta Leinosen metsässä. "Korjuupalvelun hyvään työjälkeen voi luottaa. Siksi moni metsänomistaja haluaa asioida suoraan korjuupalvleun kanssa", sanoo Leinonen.

 Korjuupalvelu on reilussa kymmenessä vuodessa vakiintunut osaksi yhdistyksen jokapäiväistä toimintaa. Leinosen työtä hankintavastaavana jatkaa Joonas Huovila.

”Uskon, että korjuupalvelulla on tärkeä merkitys paitsi metsänomistajien, myös puuta jalostavien pk-yritysten näkökulmasta. Sähköiset kauppapaikat, kuten Kuutio, tekevät toiminnasta entistäkin läpinäkyvämpää, mikä on erittäin hyvä asia”, Leinonen painottaa.

Usealle puunjalostajalle Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu on toimittanut puuta jo vuosikymmenen ajan.

”Se kertoo, että olemme osanneet toimia luotettavasti ja ammattimaisesti. Toimitusvarmuus ja laatu ovat asioita, joita korjuupalvelun asiakkaat arvostavat.”

leinonen ja voorti 9729”Metsä kasvaa, kun sille annetaan mahdollisuus kasvaa”

Jos on Leinoseen tarttunut metsä- ja kalamiehen geenit, niin on miestä pyöritelty ilmeisesti poikasena pihkassakin. Kotitilan esimerkillisen hyvin hoidetuissa metsissä mies viihtyy nimittäin erityisen hyvin.

”Raivaussahan kanssa on tullut vietettyä eräskin ilta metsässä. Kunhan lumet hupenevat, niin pistän taas  sahan käyntiin.”

Leinonen on huomannut vuosien mittaan puuston kasvun kiihtyneen huimasti.

”Metsä kasvaa, kun sille annetaan siihen mahdollisuus. Uuden puusukupolven kymmenen ensimmäistä vuotta ovat ratkaisevan tärkeitä. Varhaisperkaus ja taimikonhoito on tehtävä juuri oikeaan aikaan. Kun päästään ensiharvennusvaiheeseen, niin aikaikkuna on vähän laveampi.”

Leinonen muistelee, että 1980-luvulla päätehakkuuleimikkoa päiviteltiin erityisen hyväksi, jos kuutiomäärä kipusi yli kahteensataan hehtaarilla.

”Nyt asia on päinvastoin. On kummallista, jos aukolla puumäärä jää alle kahdensadan motin. Se on vuosikymmenten järkiperäisen työn tulosta.”

Tähän menestyksekkääseen urakkaan on Leinosenkin leimakirves jättänyt oman jälkensä.

Näppärän kokoisen "Voortin" Leinonen lyö käyntiin lumitöihin ja polttopuun tekoon lähdettäessä.

Teksti ja kuvat: Sami Karppinen

 

 

Riistametsänhoidon mahdollisuuksia

Isolle osalle metsänomistajista oma tila tarjoaa paljon muutakin iloa kuin puukauppatuloa. Omassa metsässä on mukava ulkoilla, tulistella, juoksuttaa koiraa tai lapsia, marjastaa ja metsästää. Tai vaikka toimittaa tyhjää. Monimuotoinen luontokokemus siis, jos puhutaan hetki nykyajan markkinamiesten kielellä. Tällaisella monikäyttötilalla metsätalouden on sovittava osaksi kokonaisuutta.

Talousmetsien luonnonhoito lähtee aina metsänomistajasta itsestään. Ammattilaisten rooli luontoarvojen vaalimisessa on kuitenkin suuri, sillä usein metsänomistaja ei tiedä eikä osaa kysyä luonnonhoidon mahdollisuuksista omissa metsissään. Päijänteen Metsänhoitoyhdistys onkin ottanut käyttöön luonnonhoidon tarkistuslistan, joka on laadittu osana metsätalouden kestävyyden kehittämiseen tähtäävää Monimetsä-hanketta. Listan avulla maanomistajan on helppo hahmottaa luonnonhoidon mahdollisuuksia omalla tilallaan.

Säästöpuuryhmä

Kuvan säästöpuuryhmässä mäntyjen alla on lehtipuuta tarjoamassa suojaa. Maanmuokkaus on tehty sopivan kevyenä varustoa säästäen.

Riistametsänhoito, yksi luonnonhoidon osa-alueista, kiinnostaa monia metsänomistajia erityisesti, sillä metsästysharrastus on merkittävä yhdistävä tekijä muuten monimuotoisessa metsänomistajakunnassa. Riista kaipaa metsässä ruokaa sekä suojaa ja molempia on helppo järjestää pienillä teoilla kaikissa metsänkierron vaiheissa. Käytännössä riistametsänhoidolla pyritään parantamaan kanalintujen elinolosuhteita talousmetsissä, sillä linnut ovat metsästäjien tavoitelluinta saalista ja toisaalta juuri kanalinnut ovat herkkiä elinolosuhteiden muutoksille. Metsässä, jossa kanalinnut menestyvät, menestyvät muutkin lajit.

Pusikkoa ja varvikkoa

Uudistushakkuulla säästöpuuryhmät ovat olleet osa sertifioitua metsänhoitoa jo kauan ja ne tarjoavat osaltaan suojaa myös riistalle. Riistaa voidaan entisestään huomioida sijoittamalla säästöpuuryhmät alikasvokseltaan runsaisiin kohtiin, sillä isot puut eivät tarjoa vastaavaa suojaa kuin esimerkiksi tiukka kuusialikasvos. Kasvatuskelpoista alikasvosta kannattaa muutenkin hyödyntää uudistamisessa aina kun mahdollista, jolloin uudistusalalla on mahdollisimman paljon suojapaikkoja riistalle. Tämä on myös taloudellisesti järkevää viljelytyön tarpeen pienentyessä.

Päätehakkuualalla ravintokasvien ykkönen eli mustikka taantuu paahteisuuden takia. Mustikka kärsii entisestään mitä enemmän maanmuokkauksessa rikotaan maata ja sen seurauksena varpujen juuristoa. Maanmuokkaus tulisikin aina tehdä kevyimmällä mahdollisella menetelmällä uudistusalan ominaisuudet huomioiden. Jatkuvatoimisten, runsaasti maanpintaa rikkovien maanmuokkausmenetelmien (esim. äestys) sijaan riistametsänhoidossa suositaan kaivurityötä. Kaivurityössä pyritään edelleen käyttämään kevyintä mahdollista menetelmää; ojanaveroita tehdään vain välttämättömiin paikkoihin ja kuivemmilla paikoilla voidaan mätästyksen sijaan laikuttaa.

Taimikonhoidossa mahdollisesti jo uudistushakkuussa säästetyt riistatiheiköt jätetään luonnollisesti edelleen raivaamatta. Nykyinen Kemera-laki sallii riistatiheikköjä kymmenen prosenttia taimikonhoitokuvion pinta-alasta ilman vaikutusta tuen määrään. Käytännössä riistalle riittää 3-4 tiheikköä hehtaarille, 1-2 prosenttia pinta-alasta, eikä tiheikön tarvitse olla suuruudeltaan kuin joitakin neliöitä. Esimerkiksi puolenkymmentä tiukassa kasvavaa alikasvoskuusta muodostaa hienon riistatiheikön. Kanalinnut eivät viihdy ylitiheissä taimikoissa, koska linnun on kyettävä tarvittaessa pakenemaan lentäen. Oikein tehtynä taimikonhoito siis parantaa riistan elinoloja.

Monipuolisia ja monikerroksisia metsiköitä

Taimikonhoitovaiheessa on tärkeää jättää kasvamaan muutakin kuin pääpuulajia. Riista viihtyy parhaiten ns. kolmen puulajin metsässä eli kuviolta tulisi löytyä esimerkiksi kuusta, mäntyä ja lehtipuuta. Vaihtelu puustossa ja sen seurauksena latvuksessa lisää maahan pääsevän valon määrää, jolloin mustikka pärjää ja
ravintoa on riittävästi tarjolla. Puulajien monipuolisuus tulee säilyttää myös harvennushakkuissa. Jokainen marjanpoimija tietää, että puhtaan sulkeutuneen kuusikon hämärässä ei marjaa juuri synny. Riistametsänhoidon sivutuotteena syntyy siis hyviä marjapaikkoja myös metsänomistajalle!

Varttuneemmissa harvennusmetsissä ennakkoraivauksella voidaan pilata hyvä kanalintumetsä vuosikymmeniksi. Luonnostaan arat saalislajit välttelevät liian avaria metsiköitä. Puistomainen varttunut männikkö on kyllä sievä katsella, mutta riistalla ei ole siellä suojaa pedoilta. Ennakkoraivauksessa tulee poistaa vain hakkuukonetta haittaava alikasvos, sillä hyvässä riistametsässä on vaakanäkyvyys harvennuksen jälkeenkin korkeintaan seitsemänkymmentä metriä. Hakkuiden suunnittelussa voi lisäksi jättää pieniä osia kuviosta käsittelyn ulkopuolelle. Esimerkiksi korjuun kannalta hankalat jyrkät rinteet, kivikot tai erityisen märät painanteet ovat hyviä kohteita säästettäviksi.

Eri-ikäisrakenteinen riistametsä

Tasaikäisrakenteisessa metsänkasvatuksessa on mahdollista huomioida riista edellä mainituin keinoin ilman merkittäviä kustannuksia. Eri-ikäisrakenteinen metsänkasvatus tarjoaa sille soveltuvilla kohteilla vielä entistä paremman mahdollisuuden riistametsänhoitoon. Kun riistan vaatimusten (suoja ja ravinto) kannalta suurin haaste eli avohakkuu jää pois, on luonnollista, että eri-ikäisrakenteisissa metsissä kanalinnut voivat paksusti. Nuoremman ja vanhemman metsän vaihtelut, puulajien runsaus sekä alikasvos tarjoavat monipuolisen elinympäristön.

Riistametsänhoidosta kiinnostuneen maanomistajan kannattaa siis perehtyä myös eri-ikäisrakenteisen metsänkasvatuksen mahdollisuuksiin omalla tilallaan. Lähes poikkeuksetta eri kasvatusmenetelmät soveltuvat käytettäväksi samalla tilalla. Näin ollen maanomistajan ei suinkaan tarvitse muuttaa metsänhoitonsa kurssia täysin vaan eri hakkuutavat ja menetelmät sovitetaan kuviokohtaisesti osaksi kokonaisuutta.

Suomen metsäsektorilla menee tällä hetkellä lujaa ja uusia investointisuunnitelmia tuntuu löytyvän joka maakunnasta. Puunkäyttö tulee näiden investointien myötä lisääntymään tulevaisuudessa merkittävästi. Samaan aikaan keskustellaan sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla metsien käytön ympäristövaikutuksista. On tärkeää, että käytännön metsätaloudessa kiinnitetään huomiota myös luonnonhoitoon, jotta suomalaisen metsänhoidon maine kotona ja maailmalla säilyy hyvänä. Metsän arvo on muutakin kuin puuta!

 Henri M

 

Teksti ja kuvat: Henri Mommo

 

 

 

 

Kissakoski2Koskisen Oy ja Veisto Oy yhdistävät osaamisensa perinteikkäällä Kissakosken sahalla Hirvensalmella.

Hirvensalmella sijaitsevalla Kissakosken sahalla lyövät kättä kaksi kotimaisen mekaanisen metsäteollisuuden konkaria. Vuosittain 55 000 kuutiota havusahatavaraa tuottavan sahan laitteet, kiinteistön ja henkilöstön omistaa ja sahausliiketoiminnasta vastaa pyörösahakoneiden toimittajana tunnettu mäntyharjulainen perheyhtiö Veisto Oy. Koskitukki-konserniin kuuluva Koskisen Oy hoitaa puolestaan raaka-aineen hankinnan sekä valmiiden tuotteiden myynnin.

”Koskisen Oy on vuokrannut sahalaitoskokonaisuuden Veisto Oy:ltä. Järjestely on alalla harvinainen, muttei ennenkuulumaton”, kertoo Kissakosken sahan johtaja Jani Nypelö.

Vuonna 2013 käynnistyneen yhteistyön lähtökohtana oli merkittävien synergiaetujen saavuttaminen. Tässä onkin Nypelön mukaan onnistuttu.

”Tuotantomme ja liikevaihtomme ovat kasvaneet kaksi ja puoli kertaisiksi. Myös sahan asiakaskunta laajeni kahden kokeneen toimijan yhdistäessä voimansa. Lisäksi raaka-aineen hankinta on tehostunut Koskitukin metsäosaston hoitaessa sitä puolta ammattitaidolla.”

Pieniläpimittainen havutukki raaka-aineena

Kissakosken saha käyttää vuosittain noin 135 000 kuutiometriä pieniläpimittaista tukkipuuta.Kissakoski4

”Se tarkoittaa, että sahan pihalle tulee noin 15 puutavara-autokuormaa puita päivittäin”, konkretisoi Nypelö.

Sahan käyttämästä tukista noin puolet on mäntyä ja puolet kuusta. Kissakoski on erikoistunut pääasiassa latvaläpimitaltaan 10 – 16 senttisten tukkien sahaamiseen.

”Terve- ja pienioksaiset harvennuspuut sopivat raaka-aineeksemme erinomaisesti. Käytännössä tarjoamme vaihtoehdon kuitukokoisen puun jalostukseen.”

”Sujuvaa yhteistyötä”

Noin puolet Kissakosken käyttämistä puista tulee Koskitukin omasta puunhankinnasta ja loput toimituspuuna eri toimittajilta. Yksi toimittajista on Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu, joka on toimittanut Kissakoskelle puita vuodesta 2013 alkaen.

”Yhteistyö Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen kanssa on toiminut alusta saakka hyvin. Heidän organisaatiollaan on pitkät perinteet puunkorjuussa, joten he osaavat homman”, kertoo toimituskaupoista vastaava Koskitukin hankintaesimies Matti Kauhajärvi.

Sahan kannalta on ratkaisevan tärkeää, että sovittujen mittojen mukaan katkottua laadukasta puuta saadaan laitokselle juuri silloin kuin sitä on tilattu.

”Sujuvan yhteistyön merkitys Päijänteen yhdistyksen kaltaisten luotettavien kumppaneiden kanssa korostuu tällaisina syksyinä, kun korjuu- ja kuljetusolosuhteet ovat haastavat. Jokainen puukuorma on tärkeä”, Kauhajärvi painottaa.    

Ketterä Kissakoski

Kissakosken sahan asiakkaita ovat sahatavaran teolliset jatkokäyttäjät esimerkiksi puusepän-, talo- sekä ikkuna- ja oviteollisuudessa. Kissakoski reagoi ketterästi asiakkaiden toiveisiin ja tuottaa juuri asiakkaan käyttökohteeseen sopivia sahatavaraeriä.

”Olemme erikoistuneet kapeiden ja ohuiden saheiden tuotantoon. Asiakkaalle syntyy usein kustannussäästöä esimerkiksi siitä, että heidän ei tarvitse enää itse halkaista tuotteita”, kertoo Nypelö.

Harvennustukeista sahattavassa sahatavarassa on usein runsaasti oksia, mutta ne ovat jopa myyntivaltti tiettyjen asiakkaiden suuntaan.

”Monet asiakkaistamme ovat sitä mieltä, että puussa pitää näkyä oksia. Mutta tietysti oksien pitää olla laadultaan sellaisia, että sahatavara kestää työstön.”

Sahatavarasta noin 70 prosenttia menee vientiin. Tärkeimmät kohdemaat ovat Euroopassa perinteiset sahatavaran ostajat kuten Englanti, Ranska ja Saksa.

”Kiina on nouseva markkina, jonne viedään kuusen lisäksi yhä enemmän myös mäntyä. Pohjois-Afrikassakin on näkyvillä elpymisen merkkejä, mutta siellä markkina on äärimmäisen herkkä häiriöille”, Nypelö muistuttaa. 

Iso konserni tuo etuja

Kissakoski3"Pitkät ja luottamukselliset asiakassuhteet, juuri asiakkaan käyttökohteeseen räätälöity laatu ja mitat sekä toimitusvarmuus ovat kilpailuvalttejamme maailmanmarkkinoilla",sanoo Kissakosken sahan johtaja Jani Nypelö.

 

Kissakoskella ei ole omaa sahatavaran jatkojalostusta, mutta tiivis yhteistyö Koskisen Oy:n muiden yksiköiden kanssa mahdollistaa tarvittaessa jalostuksen.

”Järvelässä sijaitsevassa höyläämössä voimme höylätä myös Kissakosken tuotteita. Lisäksi sahauksen sivutuotteiden hyödyntäminen on joustavaa, sillä konserniin kuuluu muun muassa Suomen ainoa lastulevytehdas”, kertoo Nypelö.

Vaikka Kissakoski on onnistunut nostamaan käyntiastettaan ja kasvattamaan tuotantoaan nopeasti, riittää toimialalla haasteita. Tunnettu tosiasia on, että sahurin kustannuksista 70 - 80 prosenttia muodostaa raaka-aine.

”Jos puun kantohinta nousee kotimaassa, on korotuksia todella vaikea viedä lopputuotteen hintaan, koska kilpailemme maailmanlaajuisilla markkinoilla. Iso haaste kannattavuudelle ovat myös valuuttakurssien muutokset” Nypelö toteaa.

Määrätietoinen ja pitkäjänteinen työ kustannustehokkuuden parantamiseksi on parhaita valtteja kilpailukyvyn ylläpitämisessä.

”Uskon alan tulevaisuuteen, sillä teemme kuitukokoisesta puusta tuotteita, joihin hiili sitoutuu pitkäksi aikaa. Mekaaninen metsäteollisuus on paitsi ekologisesti niin myös kansantaloudellisesti merkittävä toimiala”, muistuttaa Nypelö.

Kissakosken saha

- Omistaja Veisto Oy, Koskisen Oy vuokrannut kokonaisuuden vuodesta 2013.

- Perustettu alun perin 1970-luvulla, Veisto-Rakenne Rautio Oy osti sahan v. 1985.

- Käyttää pieniläpimittaista mänty- ja kuusitukkia 135 000 kuutiota vuosittain.

- Puunhankinnasta vastaa Koskitukki Oy.

- Tuottaa 55 000 kuutiota sahatavaraa.

- Työllistää noin 30 henkilöä.

- Yksikön yhteenlaskettu liikevaihto noin 13 miljoonaa euroa.

- Koskisen Oy työllistää yhteensä noin tuhat henkilöä. Yhtiön liikevaihto v. 2016 oli 264 milj. euroa.

- Koskisen konsernin neljä tuotantoyksikköä ovat: levy-, saha-, talo- ja ohutvaneriteollisuus. Koskitukki vastaa konsernin puunhankinnasta.

 

Suunnitelmallisesti, mutta luontoa ja perinteitä kunnioittaen

Laukaassa metsää omistava Tarja Repo arvostaa perinteistä paperille painettua metsäsuunnitelmaa. Vantaalla asuvalle Revolle valmistui juuri toinen metsäsuunnitelma Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen toimesta.

Kun nousee autolla kohti Vehniän Mäkikylää ja Hirvasmäkeä, alkaa tien varsilla näkymään yhä enemmän lunta. Simolan talon pihaan saavuttaessa tilan nykyinen omistaja Tarja Repo vahvistaa havainnot.

”Olemme Laukaan korkeimmilla paikoilla. Täällä on aina ollut talvisin paljon enemmän lunta kuin muualla pitäjässä. Tämä on valitettavasti toisinaan näkynyt metsissä tykkylumituhoinakin.”

Simolan tila on Äänekoskella syntyneen Revon entinen mummola, jonne liittyy paljon lapsuudenmuistoja 1960- ja 1970-luvuilta. Tuolloin maisemat paikalla olivat huomattavasti avarampia kuin nykyään. Vielä 1970-luvulla pihasta näkyi Peurunkajärvi sekä Laukaan kirkon torni. Kun kiipesi katolle, avautui näkymä Tikkakosken lentokentälle saakka. Mutta oli mäellä myös puita ja metsää jo tuolloin.

”Pikkutyttönä olin sanonut äidilleni mummolaan tullessamme, että tien varrella kasvaa taivaisiin asti ylettyvän akan joulukuusia”, Repo muistelee nauraen.

Pöydän ääressä

 

Kurssien ja metsäsuunnitelman avulla alkuun

Simolan tilan omistaja Revosta tuli vuonna 2007, kun hänen pitkään tilaa asunut enonsa Esko Puttonen kuoli. Repo sopi siskonsa kanssa, että Repo lunastaa noin sata metsähehtaaria käsittävän tilan rakennuksineen omistukseensa.

”Enoni keskittyi metsänhoitoon 1975 vuodesta saakka, jolloin tilan karja laitettiin pois. Hänelle luonto ja sen monimuotoisuus olivat tärkeitä asioita. Hän vaali maisemia ja huolehti, että myös metsäkanalinnuille ja jäniksille riittää ruokaa ja suojaa. Puut hän ajoi metsästä hevosella vielä 2000-luvun puolella.”

Revolla oli jo hieman aiempaa kokemusta metsäasioista, sillä hän oli hoitanut omien vanhempiensa metsäasioita.

”Suoritin vuonna 2004 Metsäkeskuksen Metsään –peruskurssin sekä jatkokurssin yhdessä mieheni kanssa. Kurssit ja Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen Paukun Ismon tuoreeltaan laatima metsäsuunnitelma auttoivat meidät hyvin alkuun täälläkin.”

Metsäsuunnitelman kanssa tilalla kulkiessa esimerkiksi puuston kehitysluokat ja hoito- sekä hakkuutarpeet avautuivat uudesta näkökulmasta.

”Metsäsuunnitelma oli siinä tilanteessa ihan välttämätön työkalu. Sen neuvoja olenkin noudattanut viimeisen kymmenen vuoden ajan varsin tarkasti etenkin harvennushakkuiden suhteen.”

Revolle on tärkeää myös se, että metsäsuunnitelma on perinteisesti paperilla.

”Sitä on mukava käyttää ja suunnitelmaan on helppo tehdä muistiinpanoja. Se on minulle eräänlainen historiakirja”, luokanopettajana työskentelevä Repo kuvailee.

Käsikirja vuosikymmeneksiTaimikossa

Kuvassa oleva Tarja Repo asuu Vantaalla ja työskentelee luokanopettajana. Repo tekee metsänhoitotöitä kesälomalla yhdessä muun perheen kanssa. "Taimikon varhaishoito sopii hyvin itse tehtäväksi, muut palvelut olen hankkinut paikallisilta ammattilaisilta. Metsänhoidolla on positiiviset vaikutukset työllisyyteen."

Kun vuonna 2007 perunkirjoituksen yhteydessä laadittu metsäsuunnitelma vanheni viime vuonna, myöntää Repo kokeneensa olevan ”vähän pulassa”.

”Tajusin, että nyt minulla ei ole eteenpäin ammattilaisen arviota siitä, milloin esimerkiksi harvennushakkuut on syytä tehdä. Siksi halusin tilata metsänhoitoyhdistykseltä uuden suunnitelman. On hyvä, että suunnitelman teki Ismo, joka tuntee kuviot ja alueen kasvuolosuhteet jo entuudestaan hyvin.”

Muitakin vaihtoehtoja suunnitelmalle olisi ollut. Repo sanoo kuitenkin hämmentyneensä tutustuttuaan netissä Metsäkeskuksen Metsään -palvelun tietoihin metsätilastaan.

”Koin, että tarvitsen toimenpiteiden suunnitteluun paremman tuen, kuin mitä laserkeilattu metsävaratieto olisi tarjonnut. Minulle on myös tärkeää, että voin vaihtaa ajatuksia metsästä ja tavoitteistani ammattihenkilön kanssa”, perustelee Repo valintaansa.

Nykyinen metsäsuunnitelma on järjestyksessään jo neljäs tilalle laadittu suunnitelma.

”Se antaa faktatiedon lisäksi tärkeää tukea päätöksentekoon. Juuri päätösten tekeminen on metsänomistajana stressaavinta, koska seuraukset ovat aina kauaskantoiset. Koen jossain määrin olevani päätöksistäni vastuullinen myös metsien virkistyskäyttäjille, naapureille sekä omalle jälkikasvulleni.”    

Pihassa

Tarja Repo on käyttänyt metsästä saatuja tuloja Simolan rakennusten ylläpitoon. "Haluan säilyttää perinteikkäät rakennusket mahdollisimman hyvässä kunnossa."

”Missä rytö, siinä elämä”

Yksi isoimmista yllätyksistä Revolle metsänomistajana on ollut nuorten metsien vinha kasvuvauhti.

”Harvennusten jälkeen kasvu on kiihtynyt hurjasti rehevillä kasvupaikoilla. Uudessa suunnitelmassa moni vajaa kymmenen vuotta sitten harvennettu kuvio kaipaa jälleen harvennusta.”

Harvennusten lisäksi Repo on tehnyt metsissä myös jonkin verran päätehakkuita. Eno ei metsiin juuri isoja aukkoja tehnyt, joten tilalla oli, ja on edelleen varsin paljon vanhoja kuusikoita.

”En pidä huonona ajatuksena sitäkään, että vanhojen metsien annetaan kasvaa. Lienee osin ostomiesten pelottelua, että laho tai myrskyt tuhoavat metsät pian, jos ei niitä hakata aukoksi. Tilalla on hyvinvoivia kuusikoita, joihin oli ehdotettu päätehakkuuta jo 1980-luvulla. Tosin osasyy metsien hyvään kuntoon voi olla, että eno korjasi puut hevospelissä”, Repo pohtii.

Kuten enolleen, myös Revolle on erityisen tärkeää metsien monimuotoisuus. Metsä ei kaipaa turhaa siistimistä, ja pensaskerros saa tarjota suojaa metsän eläimille sekä linnuille.

”Olen huomannut että missä rytö, siinä elämä. Lahopuut, lepät, pihlajat sekä erilaiset tiheiköt tai lähdeympäristöt tarjoavat suojaa monipuolisesti. Viime kesänä koppelon näkeminen poikasineen omassa metsässä oli hieno elämys.”

”Metsätalouden ei tarvitse olla pelkkää nopeaa voitontavoittelua. Luonto on aina arvaamaton, ja myrsky tai tykkylumitalvi voivat laittaa suunnitelmat uusiksi. Kruunulta lainaksi saatuja metsiähän me oikeastaan hoidamme”, Repo suhteuttaa metsänomistusta pidempään perspektiiviin.

Perinteistä ja historiasta kiinnostunut Repo vaalii myös kulttuuriympäristöä mahdollisuuksien mukaan.

”Olen rajannut esimerkiksi vanhat käsin kootut kivirauniot, nauriskuopat sekä perinteiset polut hakkuiden ja ajourien ulkopuolelle.”