Suunnitelmallisesti, mutta luontoa ja perinteitä kunnioittaen

Laukaassa metsää omistava Tarja Repo arvostaa perinteistä paperille painettua metsäsuunnitelmaa. Vantaalla asuvalle Revolle valmistui juuri toinen metsäsuunnitelma Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen toimesta.

Kun nousee autolla kohti Vehniän Mäkikylää ja Hirvasmäkeä, alkaa tien varsilla näkymään yhä enemmän lunta. Simolan talon pihaan saavuttaessa tilan nykyinen omistaja Tarja Repo vahvistaa havainnot.

”Olemme Laukaan korkeimmilla paikoilla. Täällä on aina ollut talvisin paljon enemmän lunta kuin muualla pitäjässä. Tämä on valitettavasti toisinaan näkynyt metsissä tykkylumituhoinakin.”

Simolan tila on Äänekoskella syntyneen Revon entinen mummola, jonne liittyy paljon lapsuudenmuistoja 1960- ja 1970-luvuilta. Tuolloin maisemat paikalla olivat huomattavasti avarampia kuin nykyään. Vielä 1970-luvulla pihasta näkyi Peurunkajärvi sekä Laukaan kirkon torni. Kun kiipesi katolle, avautui näkymä Tikkakosken lentokentälle saakka. Mutta oli mäellä myös puita ja metsää jo tuolloin.

”Pikkutyttönä olin sanonut äidilleni mummolaan tullessamme, että tien varrella kasvaa taivaisiin asti ylettyvän akan joulukuusia”, Repo muistelee nauraen.

Pöydän ääressä

 

Kurssien ja metsäsuunnitelman avulla alkuun

Simolan tilan omistaja Revosta tuli vuonna 2007, kun hänen pitkään tilaa asunut enonsa Esko Puttonen kuoli. Repo sopi siskonsa kanssa, että Repo lunastaa noin sata metsähehtaaria käsittävän tilan rakennuksineen omistukseensa.

”Enoni keskittyi metsänhoitoon 1975 vuodesta saakka, jolloin tilan karja laitettiin pois. Hänelle luonto ja sen monimuotoisuus olivat tärkeitä asioita. Hän vaali maisemia ja huolehti, että myös metsäkanalinnuille ja jäniksille riittää ruokaa ja suojaa. Puut hän ajoi metsästä hevosella vielä 2000-luvun puolella.”

Revolla oli jo hieman aiempaa kokemusta metsäasioista, sillä hän oli hoitanut omien vanhempiensa metsäasioita.

”Suoritin vuonna 2004 Metsäkeskuksen Metsään –peruskurssin sekä jatkokurssin yhdessä mieheni kanssa. Kurssit ja Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen Paukun Ismon tuoreeltaan laatima metsäsuunnitelma auttoivat meidät hyvin alkuun täälläkin.”

Metsäsuunnitelman kanssa tilalla kulkiessa esimerkiksi puuston kehitysluokat ja hoito- sekä hakkuutarpeet avautuivat uudesta näkökulmasta.

”Metsäsuunnitelma oli siinä tilanteessa ihan välttämätön työkalu. Sen neuvoja olenkin noudattanut viimeisen kymmenen vuoden ajan varsin tarkasti etenkin harvennushakkuiden suhteen.”

Revolle on tärkeää myös se, että metsäsuunnitelma on perinteisesti paperilla.

”Sitä on mukava käyttää ja suunnitelmaan on helppo tehdä muistiinpanoja. Se on minulle eräänlainen historiakirja”, luokanopettajana työskentelevä Repo kuvailee.

Käsikirja vuosikymmeneksiTaimikossa

Kuvassa oleva Tarja Repo asuu Vantaalla ja työskentelee luokanopettajana. Repo tekee metsänhoitotöitä kesälomalla yhdessä muun perheen kanssa. "Taimikon varhaishoito sopii hyvin itse tehtäväksi, muut palvelut olen hankkinut paikallisilta ammattilaisilta. Metsänhoidolla on positiiviset vaikutukset työllisyyteen."

Kun vuonna 2007 perunkirjoituksen yhteydessä laadittu metsäsuunnitelma vanheni viime vuonna, myöntää Repo kokeneensa olevan ”vähän pulassa”.

”Tajusin, että nyt minulla ei ole eteenpäin ammattilaisen arviota siitä, milloin esimerkiksi harvennushakkuut on syytä tehdä. Siksi halusin tilata metsänhoitoyhdistykseltä uuden suunnitelman. On hyvä, että suunnitelman teki Ismo, joka tuntee kuviot ja alueen kasvuolosuhteet jo entuudestaan hyvin.”

Muitakin vaihtoehtoja suunnitelmalle olisi ollut. Repo sanoo kuitenkin hämmentyneensä tutustuttuaan netissä Metsäkeskuksen Metsään -palvelun tietoihin metsätilastaan.

”Koin, että tarvitsen toimenpiteiden suunnitteluun paremman tuen, kuin mitä laserkeilattu metsävaratieto olisi tarjonnut. Minulle on myös tärkeää, että voin vaihtaa ajatuksia metsästä ja tavoitteistani ammattihenkilön kanssa”, perustelee Repo valintaansa.

Nykyinen metsäsuunnitelma on järjestyksessään jo neljäs tilalle laadittu suunnitelma.

”Se antaa faktatiedon lisäksi tärkeää tukea päätöksentekoon. Juuri päätösten tekeminen on metsänomistajana stressaavinta, koska seuraukset ovat aina kauaskantoiset. Koen jossain määrin olevani päätöksistäni vastuullinen myös metsien virkistyskäyttäjille, naapureille sekä omalle jälkikasvulleni.”    

Pihassa

Tarja Repo on käyttänyt metsästä saatuja tuloja Simolan rakennusten ylläpitoon. "Haluan säilyttää perinteikkäät rakennusket mahdollisimman hyvässä kunnossa."

”Missä rytö, siinä elämä”

Yksi isoimmista yllätyksistä Revolle metsänomistajana on ollut nuorten metsien vinha kasvuvauhti.

”Harvennusten jälkeen kasvu on kiihtynyt hurjasti rehevillä kasvupaikoilla. Uudessa suunnitelmassa moni vajaa kymmenen vuotta sitten harvennettu kuvio kaipaa jälleen harvennusta.”

Harvennusten lisäksi Repo on tehnyt metsissä myös jonkin verran päätehakkuita. Eno ei metsiin juuri isoja aukkoja tehnyt, joten tilalla oli, ja on edelleen varsin paljon vanhoja kuusikoita.

”En pidä huonona ajatuksena sitäkään, että vanhojen metsien annetaan kasvaa. Lienee osin ostomiesten pelottelua, että laho tai myrskyt tuhoavat metsät pian, jos ei niitä hakata aukoksi. Tilalla on hyvinvoivia kuusikoita, joihin oli ehdotettu päätehakkuuta jo 1980-luvulla. Tosin osasyy metsien hyvään kuntoon voi olla, että eno korjasi puut hevospelissä”, Repo pohtii.

Kuten enolleen, myös Revolle on erityisen tärkeää metsien monimuotoisuus. Metsä ei kaipaa turhaa siistimistä, ja pensaskerros saa tarjota suojaa metsän eläimille sekä linnuille.

”Olen huomannut että missä rytö, siinä elämä. Lahopuut, lepät, pihlajat sekä erilaiset tiheiköt tai lähdeympäristöt tarjoavat suojaa monipuolisesti. Viime kesänä koppelon näkeminen poikasineen omassa metsässä oli hieno elämys.”

”Metsätalouden ei tarvitse olla pelkkää nopeaa voitontavoittelua. Luonto on aina arvaamaton, ja myrsky tai tykkylumitalvi voivat laittaa suunnitelmat uusiksi. Kruunulta lainaksi saatuja metsiähän me oikeastaan hoidamme”, Repo suhteuttaa metsänomistusta pidempään perspektiiviin.

Perinteistä ja historiasta kiinnostunut Repo vaalii myös kulttuuriympäristöä mahdollisuuksien mukaan.

”Olen rajannut esimerkiksi vanhat käsin kootut kivirauniot, nauriskuopat sekä perinteiset polut hakkuiden ja ajourien ulkopuolelle.”