partaharju kolehmainen

Ville Kolehmainen vastaa puuterminaalin puunhankinnasta. Sahalle tulevat mänty- ja kuusiparrut mitataan tehdasmittauksena. Päijänteen Metsänhoitoyhdistys lukeutuu sahan puuntoimittajiin.

Pieksämäellä toimiva perinteikäs Partaharjun Puutarha Oy toimittaa asiakkailleen tulevina vuosina yli 20 miljoonaa metsäpuuntaimea. Yrityksen puuterminaalissa puolestaan pyöreä puu jalostuu moneksi.

Useimmille keskisuomalaisille metsänomistajille Partaharjun Puutarha on tuttu lähinnä nimenä taimilaatikon kyljessä. Pieksämäellä vuonna 1978 käynnistyneen yrityksen toiminnan laajuus ja monipuolisuus kuitenkin yllättävät paikassa ensimmäistä kertaa vierailevan.

Elokuulla puutarhan suurissa ja esimerkillisen siisteissä kasvihuoneissa sekä piha-alueella on näkyvillä vain metsäpuiden taimia, mutta kohti joulua siirryttäessä väri ja tuoksu halleissa vaihtuvat nopeasti.

”Noin kaksi kolmannesta liikevaihdostamme tulee leikkotulppaanien sekä joulu- ja pääsiäissesonkien sipulikukkien tuotannosta. Itse asiassa olemme Pohjoismaiden suurin kukkatuottaja. Viennillä on kasvava merkitys sekä kukka- että taimituotannossamme”, kertoo Partaharjun Puutarhan toimitusjohtaja ja osaomistaja Hanna Suhonen.

Kuusentaimien kysyntä kasvussa

partaharju suhonenPartaharjun Puutarha Oy:n toimitusjohtaja Hanna Suhonen kertoo metsäpuiden taimituotannon tasapainottavan hyvin puutarhan luontaisia kausivaihteluita. Eniten Partaharjulla tuotetaan kuusentaimia mutta rauduskoivullekin riittää kysyntää.

Kuusen-, männyn- sekä rauduskoivuntaimien kasvatus tasapainottaa kukkatuotannon jyrkkiä kausivaihteluita. Kukkatuotannossa käytettävät koneet ja laitteet soveltuvat mainiosti myös metsätaimien tuotantoon.

”Tämä on osoittautunut meillä varsin toimivaksi yhdistelmäksi. Metsäpuolella etenkin kuusentaimien tilauskanta on kasvanut vahvasti ja pyrimme vastaamaan kysyntään entistäkin paremmin kehittämällä toimintaamme”, Suhonen sanoo.

Puuterminaali uusi avaus

partaharju savolainenPartaharjun Puutarhan perustajalla Erkki Savolaisella riittää edelleen uusia ideoita ja yrityksen kehittäminen jatkuu aktiivisena.

Vuonna 2014 Partaharjulla konkretisoitui yrittäjä Erkki Savolaisen mielessä pitkään muhinut ajatus puunjalostustoiminnan käynnistämisestä.

"Investoimme sahalaitokseen, jolla pystymme sahaamaan läpimitaltaan 10 – 24 senttistä puuta. Raaka-aineena käytämme 2,7 – 3,0 metriä pitkää mänty- ja kuusiparrua. Samalla rakensimme kenties maailman tehokkaimman klapikoneen, jolla tuotamme puhdasta koivuklapia”, kertoo Savolainen.

Partaharjun puuterminaali on ensimmäisinä toimintavuosinaan käyttänyt pyöreää puuta noin 60 000 – 70 000 kuutiometriä. Hankintaesimies Ville Kolehmainen luotsaa puuterminaalin omaa puunhankintaa.

”Ostamme pääasiassa harvennusleimikoita joko suoraan metsänomistajilta tai metsänhoitoyhdistyksiltä valtakirjakauppoina. Meillä on palveluksessamme kaksi korjuuketjua, jotka hakkaavat vuodessa noin 45 000 kuutiota puuta”, Kolehmainen kertoo.

Lisäksi Partaharjun puuterminaali ostaa parruja toimituspuuna. Yksi parrutoimittajista on Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu, joka toimittaa Partaharjulle puuta yhdistyksen itäiseltä toimialueelta.

”Yhteistyö on sujunut joustavasti puolin ja toisin. Pyrimme aktiivisesti kasvattamaan sahauksen volyymeja ja olemme löytäneet sahatavaralle uusia markkinoita. Jatkossa uskommekin puunkäyttömme kasvavan merkittävästi”, Savolainen arvioi.

Sivuvirrat hyödynnetään tarkasti

Partaharjun puuterminaali on tuottanut alkuvaiheessa noin 19 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa. Sahan tuottamia parruja viedään muun muassa Egyptiin ja Israeliin. Osa parruista jatkojalostetaan liimapuuksi kotimaassa, jotka viedään edelleen Japaniin. Sahauksen sivutuotteet sekä puunhankinnasta kertyvä koivukuitupuu hyödynnetään puuterminaalissa tarkasti.

”Tuotamme asiakkaillemme sellu- ja energiahaketta sekä purua ja kuorta. Järeämmästä koivukuitupuusta teemme klapeja ja pienemmän tavaran haketamme sähkökäyttöisellä hakkurilla. Teemme myös kuorittua haapahaketta, jota voi hyödyntää esimerkiksi piharakentamisessa”, Ville Kolehmainen listaa. 

----------------------------------------------

Partaharjun Puutarha Oy

- Toiminut Pieksämäellä vuodesta 1978.

- Perustaja ja pääomistaja Erkki Savolainen. Toimitusjohtaja ja osaomistaja Hanna Suhonen.

- Liikevaihto noin 18,5 miljoonaa euroa.

- Päätuotteet: leikko- ja sipulikukat, metsäpuuntaimet, puutavara ja mm. sellu- sekä energiahake.

- Työllistää vakituisesti yli 15 henkilöä ja sesonkityövoimaa 20 – 220 henkilöä.

 

Pasi Hynysen metsäkoneyritys on kasvanut kone per vuosi tahtia. Yrittäjän ura käynnistyi vuonna 2006 yhteistyöllä Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

ph forest netti

Jos mies on Vieremältä kotoisin ja isä työskentelee Ponssen palveluksessa, on melko ymmärrettävää, että metsäkoneala on kiinnostanut muuramelaista Pasi Hynystä pikkupojasta lähtien. Nyt 34-vuotiaalla miehellä onkin takanaan jo 18 vuoden kokemus metsäkoneista.

”Aloitin opettelemaan metsäkoneenkuljettajan työtä 16-vuotiaana. Työskentelin kahdeksan vuotta palkkatöissä, kunnes vuonna 2006 hankin oman hakkuukoneen ja perustin PH-Forest Oy:n yhdessä isäni Riston kanssa.”

PH-Forestin ensimmäinen urakanantaja oli Päijänteen Metsänhoitoyhdistys.

”Teimme tuolloin Lohtanderin Sepon kanssa sopimuksen 25 000 kuution korjuumäärästä. Sieltä lähtien sopimukset on säännöllisesti ja tänä vuonna korjaamme Päijänteen yhdistykselle noin 110 000 kuutiota puuta. Yhteistyö on toiminut varsin joustavasti ja systeemit esimerkiksi työohjelmien sekä karttojen osalta ovat kehittyneet huimasti”, Hynynen kertoo.

 

Tasaista kasvua

Reilussa vuosikymmenessä PH-Forestin toiminta on kasvanut ripeästi. Tänä päivänä yrityksestä löytyy 12 metsäkonetta sekä kaksi lavettiautoa. Hynysen yritys työllistää tilanteen mukaan 15 – 20 työntekijää.

”Korjaamme vuositasolla hieman vajaat 300 000 kuutiota puuta. Noin 70 prosenttia puusta kertyy päätehakkuukohteilta, mutta talvikaudella harvennusten osuus kasvaa merkittävästi.”

Vaikka Hynynen on onnistunut kasvattamaan korjuuvolyymeja määrätietoisesti yhdessä asiakkaiden kanssa, riittää metsäkonealalla haasteita. Kannattavuuden kannalta ylivoimaisesti suurin haaste on töiden kausiluontoisuus. Sahojen kesälomakaudet sekä kevään ja syksyn kelirikkojaksot tekevät toiminnasta väistämättä tempoilevaa.

”Koneiden käyttöastetta on pystyttävä nostamaan merkittävästi nykytasosta ja tähän haasteeseen haemme koko ajan uusia ratkaisuja.”

Ammattilaiseksi kehitytään työtä tekemällä

Toinen metsäkonealan haasteista liittyy Hynysen mukaan työvoiman saatavuuteen. Etenkin ammattitaitoisista hakkuukoneenkuljettajista on pulaa, vaikka alalle kyllä koulutetaan väkeä.

”Koulunpenkillä ei kuitenkaan tule valmiiksi, vaan ammattilaiseksi kehitytään metsässä työtä tekemällä. Tämä vaatii nuorilta kavereilta sitkeyttä ja innokkuutta.”

Myös metsäkoneyrityksen on kannettava vastuuta nuorten osaamisesta. Osa PH-Forestin nykyisistä kuskeista onkin ammentanut oppinsa firman leivissä siirtyen sitten ajokoneen puikoista hakkuukoneen ohjaimiin.

”Uusia ammattilaisia ei alalle tule, jos heille ei anneta mahdollisuutta kehittyä konetta ajamalla”, Hynynen muistuttaa.

Mies itse on tämän oppipolun eräänlainen malliesimerkki.

”Aloitin konetöissä oppisopimuksella, mutta teoriaopinnot jäivät silloin kesken. Vasta nyt suoritan metsäkoneenkuljettajan opintoja näyttötutkintona yhdessä kahden muun yrityksemme kuljettajan kanssa”, Hynynen sanoo nauraen.

”En ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä”

ph forest netti2Haasteista huolimatta Hynynen vakuuttaa olevansa tyytyväinen siihen, että rohkeni aikoinaan lähteä yrittäjyyden polulle. Oman yrityksen kehittäminen on asioiden rullatessa antoisaa.

”Yksi uusi askel toiminnassamme oli, kun palkkasimme yritykseen pari vuotta sitten toimihenkilön kenttäpäälliköksi. Tämä ratkaisu helpottaa omaakin työtaakkaani ja mahdollistaa esimerkiksi lomien tuuraukset.”

Seuraavan kymmenvuotiskauden aikana Hynynen uskoo yrityksen edelleen kasvavan järkevästi ja mahdollisuuksien mukaan.

”Tukkipuun parantunut kysyntä sekä Äänekosken tehdasinvestointi luovat uskoa siihen, että puulle on tarvetta jatkossakin. Tulevaisuudessa myös puutavara-autopuoli voisi olla yksi mahdollisuus”, mies kaavailee.

 

PH-Forest Oy

- Perustettu vuonna 2006, kotipaikka Korpilahti.

- Omistajat Pasi Hynynen ja Risto Hynynen.

- Yrityksessä yhteensä 12 metsäkonetta.

- Työllistää 15 – 20 henkilöä.

- Liikevaihto vuonna 2016 n. 2,2 miljoonaa euroa.

- Asiakkaina Päijänteen Metsänhoitoyhdistys, JPJ-Wood Oy, Mhy Kanta-Häme ja Vapo.

- Urakoi Päijänteen Metsänhoitoyhdistykselle Muuramen, Korpilahden, Jämsän ja Korpilahden Vespuolen alueilla.

 

IMG103530Omat rajat on jokaisen hyvä tuntea. Metsätilan rajojen ylläpito on perinteisesti maanomistajan vastuulla oleva työ. Ennen moderneja paikantimia oli jokaisen maanomistajan etu huolehtia rajoista, pyykeistä ja viisareista, jotta oma osuus isänmaasta ei sekoittunut muihin. Riitatilanteessa kun ei ollut juuri tietokantoja mihin tukeutua. Hakkuiden ja hoitotöiden toteuttaminen ilman selviä tilanrajoja on hankalaa vielä nykypäivänäkin, vaikka käytettävissä on jos minkälaista paikanninkapulaa ja selainta.

Selvät rajat mahdollistaa hoitotyöt ja hakkuut laidasta laitaan, ilman varmuuskaistaletta

Pahimmillaan mahdolliset rajaloukkaukset koettelevat naapurisopua ja harvoinpa raivaussahaa ulkoiluttava metsätilallinen ilahtuu, kun huomaa hoitaneensa pitkän siivun taimikkoa rajan tuolta puolen. Toki hyvin tehdystä työstä saattaa naapuri tarjota pullakahvit. Vailla erottuvaa tilanrajaa hakkuukoneen kuljettaja voi joutua jättämään rajan lähialueen käsittelemättä, sillä satelliittipaikantimen virhemarginaali on useita metrejä.

Rajan tuntumaan jätetyt varmuusvarat tekevät äkkiä neljästä viiteen aaria pinta-alaa sataa rajametriä kohden. Pienelläkin uudistuskuviolla hakkuutuloja jää saamatta useiden satojen eurojen edestä, pidemmällä rajalinjalla puhutaan helposti tuhansista. Vastaavalla tavalla harvennuksen jäädessä reunalta vajaaksi on lopputuloksena merkittävä alue hoitamatonta metsää, vaikka tarkoitus oli laittaa oma metsä kasvukuntoon laidasta laitaan.

Laki antaa mahdollisuuden 1,5 metrin levyisen raja-aukon avaamiseen

Ehdottomasti helpoimmalla rajojen kanssa päästään, kun linjoja ei päästetä kasvamaan umpeen. Rajojen kiertely vesurin kera muutaman vuoden välein on hyvä tapa, jos vain aikaa löytyy. Säännöllisesti hoidetun rajalinjan kunnossapitokustannus ei myöskään ulkopuolisella työvoimalla teetettynä päätä huimaa, sillä osaava metsuri kunnostaa pitkän pätkän selkeää linjaa päivässä.

Ennen kuin innokas rajankävijä säntää vesurin kanssa palstaansa toisista erottamaan, on syytä hieman perehtyä lakiin eräistä naapuruussuhteista, jonka pykälässä 15 säädetään raja-aukoista seuraavaa:

”Metsämaalla asemakaava-alueen ulkopuolella sijaisevien kiinteistörekisteriyksiköiden omistajat saavat avata yksiköidensä välisen rajan, jos se on aikaisemmin maanmittaustoimituksen yhteydessä avattu eikä sen paikasta ole riitaa tai epäselvyyttä. Raja on avattava siten, että rajalinja on avatun raja-aukon keskellä ja selvästi havaittavissa. Raja-aukon saa avata enintään puolitoista metriä leveäksi, jolleivät omistajat toisin sovi.

Jollei rajan avaamisesta päästä sopimukseen, rekisteriyksikön omistaja saa avata rajan rajanaapurin suostumuksetta ilmoitettuaan tälle siitä ensin. Raja-alueelta kaadetut puut kuuluvat sen rekisteriyksikön omistajalle, jonka puolelta rajaa ne on kaadettu. Puiden omistajan on huolehdittava niiden talteen ottamisesta.

Rajan avaamiskustannuksista vastaa se, joka rajan avaa, jolleivät rekisteriyksiköiden omistajat muuta sovi.

Raja saadaan avata edellä säädetyllä tavalla myös maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 10 luvussa tarkoitetussa ranta-asemakaavassa metsätalouskäyttöön osoitetulla alueella.”

-Laki eräistä naapuruussuhteista 22.12.2005/1160 § 15

Laki antaa mahdollisuuden 1,5 metrin levyisen raja-aukon avaamiseen ja ylläpitoon ilman molempien osapuolien suostumusta kunhan muistaa ilmoittaa asiasta rajanaapurille. Käytännössä on syytä pyrkiä sopimaan rajan hoidosta. Naapurin kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä sovittu rajan aukaisu maastokäynteineen sekä mahdollisten kustannusten reilu jakaminen varmistaa puhevälit tulevaisuudessakin.

Hyviä apuvälineitä rajan löytymiseen on, mutta viime kädessä rajamerkki on löydettävä omin silmin

Rajan paikka on aina siinä, mihin se on pyykeillä maastossa osoitettu. Monet täysin selvinä pidetyt rajatIMG151357 saattavat todellisuudessa olla väärällä paikalla: piikkilanka on voinut 50-luvulla lipsahtaa pari metriä naapurin puolelle tai raja on ”siirtynyt” linjan tuntumaan kaivettuun ojaan. Myös Maanmittauslaitoksen kartta-aineistoissa kiinteistöjaotus on suuntaa antava ja mukaan mahtuu virheellisiä rajaviivoja. Täytyy muistaa, että rajaviivat on digitaalisiinkin aineistoihin piirretty alkujaan käsin, joten virheiltä ei ole voitu välttyä.

Satelliittipaikannin on erinomainen apuväline rajapyykin lähelle navigoimiseen, mutta viime kädessä rajamerkki on maastosta löydettävä omin silmin. Kivipyykit on numeroitu niiden erottamiseksi muista murikoista; paalu- tai putkipyykin erottaa helpommin. Etenkin vanhat pyykit voivat olla sammaleen ja roskien peittämiä, jolloin rajamerkki on syytä puhdistaa sitä kuitenkaan siirtämättä. Samalla karsitaan vesakko ja oksat rajamerkin tuntumasta. Pyykin löytymistä vastaisuudessakin voi helpottaa esimerkiksi iskemällä paikalle kepin ja sitomalla siihen merkkausnauhaa.

Usein rajalla on havaittavissa aiemmin aukaistu linja enemmän tai vähemmän umpeen kasvaneena. Jos näin ei ole, täytyy raja-aukko linjata uudelleen. Suoran linjan merkkaus pyykiltä pyykille voi olla haastavaa jopa ammattilaisille. Parhaassa tapauksessa kulmapyykiltä löytyy viisarit, eli rajalinjan suuntaa merkitsevät kivet tai paalut. Tällöin raja lähtee pyykiltä viisarin kautta kulkevana linjana. Ilman viisaria voi rajan suunnan määrittää kohtalaisesti kartan ja kompassin avulla.

Kun suunta on selvillä, lähdetään linjaa merkkaamaan tasaisin välein kepeillä ja nauhalla. Jos näköyhteydellä olevat kepit linjataan suoraan, pitäisi merkkauksen osua lopulta seuraavalle kulmapyykille. Käytännössä virhettä linjauksessa on vaikea välttää, sillä pienikin suuntausvirhe lähtöpäässä kertautuu linjan lopussa. Tästä johtuen merkkausta joutuu yleensä korjaamaan oikean linjan saavuttamiseksi. Pitkiltä pyykkiväleiltä pitäisi löytyä myös rajalinjan sunnan näyttäviä linjakiviä, mutta etenkin karikkeen peittäminä ne voivat olla vaikeita havaita.

Viimeisenä paras neuvo: Jos rajan löytäminen tuntuu epävarmalta, ei aukaisutöihin pidä alkaa lainkaan. Väärään paikkaan raivattu linja on hyödytön ja mahdollinen vahingonkorvausvastuu on tekijällä. Oman metsäneuvojan puoleen kääntyminen onkin epäselvissä tilanteissa paras ratkaisu. Rajojen etsintä on jokaiselle neuvojalle tuttua puuhaa ja sovittaessa metsänhoitoyhdistys voi hoitaa urakan alusta loppuun!

Teksti: Henri Mommo

Kuvat: Teemu Hytönen

Nuoren yrittäjämetsurin arki on tasapainoilua töiden ja perhe-elämän välillä

kuva 8751Yrittäjämetsurista kertova juttu voisi hyvin alkaa näin: ”Vaikka taivaalta vihmoo räntää, nykäisee hankasalmelainen Janne Rokka raivaussahansa käyntiin ja jatkaa pian harvennettavan metsän ennakkoraivausta. Vähäluminen talvi on mahdollistanut raivaustyöt jopa helmikuussa.”

Tällä kertaa nelilapsisen perheen pää on kuitenkin kotona pukemassa perheen kuopukselle, kaksivuotiaalle Havulle, ulkohaalaria päälle.

”Tällaista on välillä yrittäjän arki, onneksi aikataulut voi itse suunnitella”, 31-vuotias Rokka toteaa.

Perheen yhteisestä kiinnostuksesta metsään ja luontoon kielivät myös muiden lasten nimet. Havu-pojalla on nimittäin isosiskot Malva, 5, Varpu, 6, ja Kielo, 7.

”Perhe pitää huolen siitä, että isä ei voi kadota ihan kokonaan metsään, vaikka viihdyn siellä niin töissä kuin vapaallakin”, Rokka naurahtaa.  

Raivaussahatyöt työllistävät eniten

Varsinais-Suomesta kotoisin oleva Rokka valmistui Paimiosta metsuriksi vuonna 2008.

”Ehdin olla useamman vuoden palkkatöissä Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksessä. Kun yhdistyksessä siirryttiin yrittäjävetoiseen malliin, päätin huhtikuussa 2015 tarttua itsekin yrittäjyyden haasteeseen”, Rokka taustoittaa.

Rokka on saanut polkaistua yhden miehen yrityksensä varsin hyvin liikkeelle. Pääosa työmaista miehelle tulee edelleen Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen kautta. Tämä sopii yrittäjälle hyvin, sillä näin hän pystyy keskittymään itse täysipainoisesti työhön markkinoinnin sijaan. 

”Toimeentulon kannalta tärkeintä on tasainen työllisyys. Kun on työtä, niin silloin tulojakin tulee tasaisesti. Mutta sen olen huomannut, että on osattava varautua jo etukäteen jaksoihin, jolloin työtä on vähemmän.”

Metsuriyrittäjän elanto muodostuu monesta eri työlajista.

”Raivaussahahommat työllistävät minua eniten. Etenkin ennakkoraivausten osuus on kasvanut koko ajan. Lisäksi teen muun muassa istutuksia. Toisinaan tulee vastaan myös työmaita, joissa avustan hakkuukoneenkuljettajia vaikeiden puiden kaatamisessa”, Rokka listaa.

Talvikaudella työllisyyttä tasaavat tarvittaessa hankintahakkuut omassa metsässä.

”Meillä on vaimoni Astan kanssa yhdessä metsätila Haukivuorella, jossa teen metsätöitä silloin kun muita kiireellisiä hommia ei ole.”

kuva 8589Yrittäjyyden plussat ja miinukset

Kaksi vuotta yrittäjänä toiminut Rokka näkee yrittäjyydessä paljon hyvää, joskin siihen sisältyy myös velvollisuuksia.

”Tässä on periaatteessa täysi vapaus päättää itse omista työajoista. Se sopii minulle hyvin. Velvollisuudet ovat yrittäjyyden myötä lisääntyneet, sillä esimerkiksi veroista ja vakuutuksista on huolehdittava omatoimisesti. Onneksi kirjanpitopalvelut voi ostaa ulkopuoliselta”, Rokka sanoo.

Yksi edellytys metsurin ammatissa pärjäämiseen on se, että viihtyy metsässä kelissä kuin kelissä. Työ on itsenäistä ja usein yksinäistäkin.

”Minulle se ei ole koskaan ollut ongelma. Viihdyn metsässä hyvin yksin. Kun välillä käy metsänhoitoyhdistyksen toimistolla pyörähtämässä, niin sosiaalinen puoli hoituu siinä samalla. Metsänomistajia palstoilla tapaa oikeastaan yllättävän harvoin”, Rokka toteaa.

Ansiotaso ei ole miehen mukaan millään tapaan ”päätä huimaava”, mutta sillä tulee toimeen.

”Niin kauan kuin työtä riittää tasaisesti ja metsänomistajat ovat tyytyväisiä, niin homma toimii.”

Fyysisesti vaativa työ

Metsurin työ on fyysisesti erittäin vaativaa, joten kaikista ei yrittäjämetsurin saappaisiin ole.

”Niitä ihmisiä, jotka pysyvät vuosikymmeniä tällä alalla, yhdistää hyvä fysiikka. Varsinaiset ikimetsurit, jotka jatkavat työtä virallisen eläkeiän jälkeenkin, ovat usein vanhoja poikia. Ehkä heitä ei ole perhe-elämä stressannut ja kuntoa riittää sen vuoksi”, Rokka pohtii pilke silmäkulmassaan. 

Totuus on, että työkunto kehittyy vain työtä tekemällä. Rokka on huomannut konkreettisesti, että pidemmät poissaolot vaikuttavat heti tekemiseen metsässä.

”Kun olin ennen yrittäjäksi siirtymistä työttömänä muutaman kuukauden, kertyi painoa heti kymmenen kiloa lisää.”

Rokka painottaa, että metsuriksi ei valmistuta koulun penkiltä. Näkemys ja kokemus kehittyvät valtavasti, kun takana on pari-kolme vuotta käytännön töitä. Mestariksi voi itseään tituleerata vasta vuosikymmenten päästä.

Töiden huolellinen suunnittelu, kunnolliset työkalut ja oikeat työtekniikat auttavat jaksamaan työssä.

”Itseään ei voi metsässä repiä loppuun, vaan kotonakin täytyy riittää virtaa lasten kanssa touhuamiseen.”

Hyväkuntoinen metsäautotie mahdollistaa puunkuljetukset ympäri vuoden. Talvien lämmetessä teiden merkitys metsätaloudessa korostuu.

Jarmo ja ErkkiKeski-Suomesta löytyy satoja kilometrejä tyypillisesti 1970 – 80-luvuilla rakennettuja metsäautoteitä, jotka vaativat peruskunnostusta. Mutta mistä tietää, milloin olisi syytä ryhtyä toimeen?

”Jos tiellä joutuu kiertelemään autolla pintaan nousseita kiviä, pientareet ovat pusikoituneet, tai vesi seisoo ojissa, on kunnostustarve yleensä syytä kartoittaa”, listaa Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen tie- ja oja-asiantuntija Erkki Jalkanen.

Metsätien kunnostukseen pätee pitkälti sama nyrkkisääntö kuin taimikonhoitoon.

”Jokainen viivytelty vuosi lisää työstä aiheutuvia kustannuksia. Toimeen kannattaa tarttua mieluummin aikaisin kuin myöhään”, vahvistaa Päijänteen yhdistyksessä Jyväskylän eteläpuolisilla alueilla tie- ja oja-asiantuntijana toimiva Jarmo Ukkonen.

Todennäköisesti leudot talvet ja venyvät kelirikkojaksot rasittavat tulevaisuudessa teitä entistä enemmän.

”Laadukkaaseen metsätiehen kannattaa panostaa, jotta puunkorjuu- ja kuljetus on mahdollista myös sulan maan aikaan. Metsänomistajalle investointi maksaa itsensä takaisin metsätilan arvonnousun ja kesäleimikoista maksettavan paremman puunhinnan muodossa”, Jalkanen perustelee. 

Kuinka asia vireille?

Kun metsänomistaja tai tiekunta haluaa selvittää metsäautotien kunnostustarpeen, kannattaa ensimmäiseksi ottaa yhteyttä Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijoihin.

”Kartoitamme kunnostustarpeen, laadimme kustannusarvion sekä järjestämme alkupalaverin, jossa tieosakkaiden kanssa voidaan keskustella eri vaihtoehdoista. Nämä palvelut ovat asiakkaille maksuttomia”, kuvailee Jalkanen.

Jos tiekunta löytää yhteisen näkemyksen tien kunnostamisesta, vaatii asian vireillepano tiekunnan kokouksen päätöksen. Jos tiekuntaa ei ole, on sen perustaminen usein järkevä vaihtoehto.

”Mutta jos tiessä on vain muutama osakas, ja heillä on yhteinen näkemys hankkeesta, voidaan laatia myös keskinäinen tiesopimus. Tällöin ei tosin synny virallisia pysyviä tieoikeuksia”, muistuttaa Jarmo Ukkonen.

Avaimet käteen -paketti

Metsäautotien peruskunnostushankkeen toteutukseen Päijänteen Metsänhoitoyhdistys tarjoaa kaikki tarvittavat palvelut, joten tiekunnille projekti on vaivaton.

”Palvelupakettiimme kuuluvat suunnittelutyöt maastossa ja paperilla, rahoituksen suunnittelu ja kemera-tukien hakeminen hankkeelle, tarvittavien lupien ja lausuntojen hakeminen, neuvottelut metsänomistajien kanssa sekä varsinaiset käytännön toteutustyöt avaimet käteen -periaatteella”, listaa Jalkanen.

Sujuvimmillaan tiehanke voidaan viedä alusta loppuun noin vuodessa.

”Esimerkiksi nyt talvella on hyvä aika laittaa asioita vireille, jolloin töihin päästään todennäköisesti jo ensi kesänä,” Jalkanen vinkkaa.

Tärkeintä on, että tieosakkailla on yhtenäinen näkemys kunnostushankkeen eduista ja he sitoutuvat siihen mukaan.

”Tiellä on usein monia käyttötarkoituksia ja osakkailla erilaisia näkemyksiä. Asioista avoimesti keskustelemalla niihin yleensä löydetään ratkaisut. Riitatilanteissa tiehanke voi pahimmillaan venyä vuosikausia, mikä ei ole kenenkään etu”, sanoo Ukkonen.

Noin kympin metri

Metsätien perusparannuksen käytännön toteutusvaiheessa tien rungosta kaivetaan pintaan nousseet kivet pois ja runko muotoillaan uudestaan. Samalla tieojat aukaistaan ja tarvittaessa tehdään uusia ojia.

”Lähtötilanteesta riippuen voidaan uusia myös rumpuja sekä tehdä ohitus- ja kääntöpaikkoja. Lopuksi tielle ajetaan uusi murskekerros”, kuvailee Jalkanen.

Metsäautotien perusparannuksen kokonaiskustannukset vaihtelevat, mutta Ukkosen mukaan yleensä liikutaan noin 10 – 12 euron metrihinnoissa.

”Kunnostushankkeeseen on mahdollista saada valtiolta kemera-tukea 35 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista. Uuden tien rakentamiseen tuki on 20 prosenttia.”

 

”Aura ei pauku kiviin”

kuva 0761Päijänteen Metsänhoitoyhdistys toteutti tänä vuonna metsäautotien perusparannushankkeen alkujaan 1980-luvun alussa rakennetulla Kinnasvuoren metsäautotiellä Jyväskylän Vesangassa.

”Tie oli sellaisessa kunnossa, että henkilöautolla joutui kiertelemään kiviä. Traktorin etuaurakin paukkui talvella kiviin. Notkopaikoissa seisoi vesi, ja jos tiellä liikkui keväällä, niin siihen jäi syvät urat”, kuvailee lähtötilannetta Mikko Siloma, yksi tien kuudesta osakkaasta.

Siloma käynnisti kunnostushankkeen yhdessä veljensä Erkki Siloman kanssa keskustelemalla muiden osakkaiden kanssa. Koska kunnostustarpeesta oli yhteinen näkemys, Siloma otti yhteyttä Päijänteen Mhy:n tie- ja oja-asiantuntija Erkki Jalkaseen.

”Yhdistys teki hankkeesta kustannusarvion ja haimme tielle tietoimituksen. Meillä ei ollut tiekuntaa, joten sellainen perustettiin ja tiekunta teki päätöksen perusparannuksesta”, Mikko Siloma kertoo.

Alusta loppuun 1,5 kilometrin mittaisen tien perusparannus eteni noin vuodessa.

”Hanke laitettiin vireille vuoden 2015 syksyllä, tietoimitus pidettiin huhtikuussa, osakkaat poistivat itse puuston penkoilta, tierunko kaivettiin heinäkuussa ja nyt syyskuussa 2016 pintaan ajettiin vajaat 1 000 tonnia mursketta. Meidän työtä helpotti paljon se, että osakkaat olivat yksimielisiä päätöksessä ja Mikko toimi aktiivisena asiamiehenä tiekunnan puolelta”, kiittelee Erkki Jalkanen.

Hankkeen kokonaiskustannusarvio oli 15 500 euroa, missä myös pysyttiin. Valtion kemera-tukea hanke sai 40 prosenttia kustannuksista (1.4.2016 jälkeen tuki 35 %). Silomat uskovat, että tie pysyy hyvin hoidettuna kunnossa jälleen useamman vuosikymmenen.

”Kustannus on kohtuullinen, ja onhan jo äiti aikoinaan opettanut, että tällaisiinkin asioihin kannattaa varautua jo etukäteen. Teemme hankintahakkuita ja polttopuita omilla palstoillamme, joten uusi tie helpottaa liikkumista. Eikä muuten kolise enää aurakaan kiviin”, miehet toteavat tyytyväisinä.

Teksti ja kuvat: Sami Karppinen