Sauvala Tapani

Tapani Sauvala työskenteli metsäalalla yrittäjänä puunkorjuun ja -kuljetusten parissä lähes puoli vuosisataa. Puutavara-autoilla mies on ehtinyt ajaa miljoonia kilometrejä, mutta nyt eläkeläisen menopelinä on pakettiauto.

 

”Kaikki kuormat on viety perille saakka”

Seitsemän vuoden ajan Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun puita ajanut Kuljetus Sauvala Ky:n yrittäjä Tapani Sauvala eläköityi syksyllä.

Kun Tapani Sauvala oli 1960-luvulla alle parikymppisenä nuorukaisena isänsä kanssa Mäntyharjulla ajamassa puita hevosella, ei mies arvannut, että hänen koko työuransa tulisi kulumaan puiden parissa.

”Noihin aikoihin sain Metsähallituksen työmaalla ensikosketuksen metsäkoneisiin. Joku tutkija toi sinne pulkassa vedettävän polttomoottorin, jossa oli vinssi. Sillä koitettiin vetää puita palstalta, mutta aika toivottamalta se vehje vaikutti”, Sauvala muistelee.

Eräs tutkijan lausahdus kuitenkin painui nuoren miehen mieleen.

”Hän sanoi, että 15 vuoden päästä hevosia ei ole kuin raviradalla. Siinä hän kyllä osui oikeaan.”

Ennustus kävikin toteen nopeammin kuin kukaan olisi arvannut. Jo vuonna 1972 istui Sauvala itsekin ensimmäisen metsätraktorinsa puikoissa W. Schaumanin työmaalla.

”Kone oli Volvon `pikkunalle`, joka oli yleinen kone tuohon aikaan. Sillä ajoin Puumalassa myrskypuita ensi töikseni”, Pieksämäellä asuva mies muistelee lähes viisi vuosikymmentä myöhemmin.

Puutavara-auton puikkoihin

Metsäkoneurakointia Sauvala teki aina 1990-luvun vaihteeseen saakka. Töitä järjestyi alkuun sittemmin UPM:ksi fuusioituneen Tehdaspuun savotoilta.

”Vuonna 1990 ostin Pentti Suuronen Ky:ltä kaksi Sisua, ja siitä alkoi 27 vuotta kestänyt urani puutavara-autoilijana. Liikkeelle lähdettiin yleensä Lievestuoreelta käsin, jossa autoille oli varikkopaikka.”

Kuljetusyrittäjän ensimmäiset vuodet olivat taistelua devalvaation myötä pilviin pompanneiden valuuttalainojen kanssa.

”Onneksi töitä kuitenkin järjestyi aina ja vähitellen tilanne helpottui. Ajoimme UPM:n puita ja parina vuonna olimme myös Ruotsissa ajamassa myrskypuita”, itsensä lisäksi kaksi kuskia työllistänyt Sauvala kertoo.

Viimeiset seitsemän vuotta Sauvala kuljetti pääasiassa Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelun puita kahden auton ja kahden ulkopuolisen työntekijän resurssein.

Lohtanderin Seppo kysyi meitä aikoinaan kolmen kuukauden pestiin, mutta yhteistyö venähtikin lopulta seitsemän vuoden mittaiseksi. Homma toimi hyvin ja pienemmässä organisaatiossa muistetaan ajatella yrittäjääkin eri tavalla kuin isoissa yhtiöissä. Yhteistyö oli joustavaa puolin ja toisin”, Sauvala kiittelee.

”Kunpa ei ketään tulisi vastaan”

Vuosien varrella työn hektisyys on Sauvalan mukaan lisääntynyt hurjasti, kun puut pitää olla tehtaalla tietyllä kellonlyömällä. Toisaalta autot ja työkalut ovat kehittyneet ja sujuvoittaneet työtä.

”Karttaohjelmien ansiosta pinot kyllä löytyvät helposti. Aikataulut ovat sen sijaan iso haaste, sillä tehdaspäässä voi pahimmillaan tulla odottelua tuntitolkulla. Siinä menevät äkkiä päivän kuviot uusiksi.”

Teiden kunto huolettaa ammattilaista, sillä autojen painojen kasvaessa ja kelirikkokausien venyessä niin metsäautotiet kuin suuremmatkin väylät joutuvat aiempaa suurempaan rasitukseen. Yhä useammin ongelmana on sivuteiden liukkaus. Kun kelit sahaavat nollan molemmin puolin, ovat teiden pinnat yhtä luistinrataa, eikä lämpimillä renkailla ole varaa pysähdellä epätasaiselle alustalle.

”Liukkauden torjuntaan kuten hiekoitukseen pitäisi panostaa enemmän. Välillä sivuteillä ajaessa on ollut sellainen olo, että kunpa ei tulisi ketään vastaan. Mäkisissä maisemissa ajossa on pakko ottaa välillä hallittuja riskejä, jos mielii pysyä kuorman kanssa tiellä.”

Monin paikoin ongelmia aiheuttavat pusikoituneet metsäautoteiden varret tai ahtaat kääntöpaikat. Kuvan kääntöpaikassa pakettiauto kääntyy hienosti, mutta kun tilalle vaihdetaan 4-akselinen vetoauto perässään 5-akselinen kärry, niin tilaa ei ole senttiäkään liikaa.Sauvala ja kääntöpaikka

”Kääntöpaikat on usein mitoitettu siten, että ne ovat nykykalustolle pari-kolme metriä liian lyhyitä. Tämä asia olisi hyvä huomioida aina teitä kunnostettaessa. Tien varsien niitto auttaa myös pitämään tien rungon paremmin kuivana, jolloin se kestää paremmin liikennöintiä.”

”Käärmeitä syönyt mies”

Tapani Sauvala täyttää alkuvuodesta 2018 seitsemänkymmentä vuotta. Hän olisi voinut siirtyä eläkkeelle aiemminkin, mutta työstään nauttinut mies ei malttanut jättäytyä pois pyörien päältä ennen tätä vuotta.

”Työn haasteellisuus piti pihdeissään. Kun puukuorman irtiotto metsästä onnistuu vaikeissa olosuhteissa, voi aina tuntea aitoa ammattiylpeyttä. Puunajo on ihan oma lajinsa. Pitää olla sellainen käärmeitä syönyt mies, että viihtyy metsässä. Mustan tien tuijottajat ovat sitten erikseen”, Sauvala kuvailee pilke silmäkulmassaan.

Pitkäjännitteisyys onkin olennainen osa puuautoilijan ammattitaitoa. Vastoinkäymisten kohdatessa metsässä ei voi nostaa käsiä pystyyn.

”Onneksi olen välttynyt isommilta haavereilta, eikä kolareita osunut uralleni yhtään. Aina on metsästä lähdetty poiskin puutavara-autolla”, Sauvala tiivistää.

Hän myöntää, että kulunut syksy on ollut haikeatakin aikaa. Olo on hieman tyhjä, kun aamulla ei tarvitse hypätä puuauton puikkoihin. Kyselyjä puunajoon on tutuilta kollegoilta tullut tosin edelleen, mutta vielä mies ei ole hyttiin hypännyt.

”Kyllä minä kuitenkin aion uusia ajokortin tänä syksynä. Tässä iässä sen saa kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Voihan se olla, että keväthölseiden aikaan on jo päästävä puunajoon”, mies nauraa.

 

Lannoitus Kankkunen

Matti Kankkunen kertoi Ismo Paukun (vas.) laatiman metsäsuunnielman olevan heidän perheessään luettu asiakirja, jota noudatetaan pilkuntarkasti. Lannoituksien lisäksi raivaustyöt ovat mielipuuhaa.

 

Huhut kertovat, että Laukaassa asuu metsänomistaja, joka on lannoittanut metsiään melkeinpä joka kerta, kun metsänhoitoyhdistyksemme on lannoitusprojektin käynnistänyt. Lannoituksella täytyy tällöin olla vankka vaikutus ja kannattavuus. Mahdollisesti myös kesällä 2018 kopteri ottaa suunnan metsänomistaja Matti Kankkusen Hietasyrjän metsätilalle. Helikopterilevitystä Päijänteen Metsänhoitoyhdistys on toteuttanut pitkään kahden vuoden välein.

NÄYTEPUU JA -KANTO SYYNISSÄ

Yhdistyksemme toimihenkilöt tekivät juhannusviikolla retkeilyn kyseisen metsänomistaja Matti Kankkusen metsälannoituskohteille, jolloin pääsimme omin silmin toteamaan miksi lannoitus kannattaa.

Lannoitus oli tehty kohteella kesällä 2009. Syksyllä 2016 kohde on harvennushakattu, jolloin kannoista näkee hyvin miten kasvu on lannoituksen jälkeen kehittynyt. Kannoissa näkyviä renkaita kutsutaan vuosilustoiksi. Lustojen välin verran on puu yhden kasvukauden aikana lihonut. Jutun kuvasta voi hyvin todeta lustojen kasvuloikan lannoituksen jälkeen.

Lannoituskohde”Lannoituksen olen todennut metsissäni olevan erinomainen sijoituskohde kantorahatuloille. Kohteiksi metsissäni olen valinnut heti ensiharvennuksen jälkeen nuoret kasvatusmetsänkuviot, sekä harvennetut varttuneet kuviot joissa lannoituksen vaikutus on parhaiten nähtävissä”, kertoo Matti Kankkunen hieman sateisena aamuna. Valtaosa metsistäni on kuivahkon kankaan männiköitä, joissa typen puute on ilmeinen. Näissä kohteissa typpilannoituksen vaste on erinomainen, se näkyy tummanvihreänä neulasena ja rehevöityneenä aluskasvuna jo seuraavana kesänä lannoituksesta. Myös mustikkasato on erinomainen lannoituksen jälkeen, tästä vaimoni Tuula on ollut mielissään, naurahtaa Matti

Osa metsistä on ehtinyt saada kaksi lannoituskertaa ennen päätehakkuuta, niissä sijoituksen kannattavuus on selvillä lopullisesti suurempana tukkisaantona.

Voin suositella 40 vuoden metsänomistuksen kokemuksella lannoitusta kaikille taloudellisen tehokkaan metsätalouden harjoittajille, päättää Matti Kankkunen opastuskierroksemme Hietasyrjän maastoissa.

MIKSI LANNOITUSTA?

Kasvatuslannoitus lisää puuston kasvua ja terveyslannoitus korjaa ravinnetasapainoa. Kasvatuslannoituksella saadaan hyvillä kohteilla kasvunlisäystä 15-20 kuutiometriä hehtaarilta. Männikössä lannoituksen vaikutus kestää 6 kasvukautta ja kuusikossa 8 kasvukautta. Kasvatuslannoituksessa kasvu lisääntyy, mutta myös tukkisaanto kasvaa merkittävästi. Metsänomistajan tulo kasvaa merkittävästi lannoituksen avulla seuraavan hakkuun myötä.

Kasvatuslannoitus
Lannoituksen kasvuloikka
Kasvatuslannoitukseen käytettävä ravinne on pääasiassa typpeä, mikä lisää puun pituutta ja myös järeyttä. Tämän päivän kotimaisissa kasvatuslannoissa on aina mukana myös hivenaineita, esimerkiksi booria. Lannoitus lisää myös monimuotoisuutta, sekä metsän kykyä sitoa hiilidioksidia.

Kasvatuslannoitus kannattaa ajoittaa noin 6 – 9 vuotta ennen hakkuuta ja metsää voi lannoittaa useamman kerran kiertokulun aikana. Suositeltava lannoituskohde on vähintään noin 5 hehtaaria. Mitä suurempi alue on, sitä pienempi on hehtaarikulu. Lannoitusinvestointi tuottaa noin 15 % vuosituoton sijoitetulle pääomalle ja huomioitavaa on, että kaikki lannoituskulut voi vähentää metsäverotuksessa.

Terveyslannoitus

Terveyslannoituksiin, etenkin suoperäisille maille levitetään tuhkaa. Suomailla on yleensä puutetta kaliumista ja fosforista, mitä tuhkasta on saatavissa. Kun ravinteet ovat tasapainossa, puut pystyvät paremmin hyödyntämään kasvua lisäävää typpeä.

Terveyslannoituksia tehdään myös boorin puutteesta kärsiville kuusikoille.

Seuraava helikopterilevitys toteutetaan Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen alueella kesällä 2018. Lannoituskohteiden kartoitus ja suunnittelu on menossa kiivaimmillaan.

Ole sinäkin ajoissa liikkeellä, jotta ehdit mukaan! Lannoitteiden tilaamisen vuoksi kohteet on oltava koossa vuoden loppuun mennessä. Metsäneuvojasi yhteystiedot löytyvät tämän lehden keskiaukeamalta.

partaharju kolehmainen

Ville Kolehmainen vastaa puuterminaalin puunhankinnasta. Sahalle tulevat mänty- ja kuusiparrut mitataan tehdasmittauksena. Päijänteen Metsänhoitoyhdistys lukeutuu sahan puuntoimittajiin.

Pieksämäellä toimiva perinteikäs Partaharjun Puutarha Oy toimittaa asiakkailleen tulevina vuosina yli 20 miljoonaa metsäpuuntaimea. Yrityksen puuterminaalissa puolestaan pyöreä puu jalostuu moneksi.

Useimmille keskisuomalaisille metsänomistajille Partaharjun Puutarha on tuttu lähinnä nimenä taimilaatikon kyljessä. Pieksämäellä vuonna 1978 käynnistyneen yrityksen toiminnan laajuus ja monipuolisuus kuitenkin yllättävät paikassa ensimmäistä kertaa vierailevan.

Elokuulla puutarhan suurissa ja esimerkillisen siisteissä kasvihuoneissa sekä piha-alueella on näkyvillä vain metsäpuiden taimia, mutta kohti joulua siirryttäessä väri ja tuoksu halleissa vaihtuvat nopeasti.

”Noin kaksi kolmannesta liikevaihdostamme tulee leikkotulppaanien sekä joulu- ja pääsiäissesonkien sipulikukkien tuotannosta. Itse asiassa olemme Pohjoismaiden suurin kukkatuottaja. Viennillä on kasvava merkitys sekä kukka- että taimituotannossamme”, kertoo Partaharjun Puutarhan toimitusjohtaja ja osaomistaja Hanna Suhonen.

Kuusentaimien kysyntä kasvussa

partaharju suhonenPartaharjun Puutarha Oy:n toimitusjohtaja Hanna Suhonen kertoo metsäpuiden taimituotannon tasapainottavan hyvin puutarhan luontaisia kausivaihteluita. Eniten Partaharjulla tuotetaan kuusentaimia mutta rauduskoivullekin riittää kysyntää.

Kuusen-, männyn- sekä rauduskoivuntaimien kasvatus tasapainottaa kukkatuotannon jyrkkiä kausivaihteluita. Kukkatuotannossa käytettävät koneet ja laitteet soveltuvat mainiosti myös metsätaimien tuotantoon.

”Tämä on osoittautunut meillä varsin toimivaksi yhdistelmäksi. Metsäpuolella etenkin kuusentaimien tilauskanta on kasvanut vahvasti ja pyrimme vastaamaan kysyntään entistäkin paremmin kehittämällä toimintaamme”, Suhonen sanoo.

Puuterminaali uusi avaus

partaharju savolainenPartaharjun Puutarhan perustajalla Erkki Savolaisella riittää edelleen uusia ideoita ja yrityksen kehittäminen jatkuu aktiivisena.

Vuonna 2014 Partaharjulla konkretisoitui yrittäjä Erkki Savolaisen mielessä pitkään muhinut ajatus puunjalostustoiminnan käynnistämisestä.

"Investoimme sahalaitokseen, jolla pystymme sahaamaan läpimitaltaan 10 – 24 senttistä puuta. Raaka-aineena käytämme 2,7 – 3,0 metriä pitkää mänty- ja kuusiparrua. Samalla rakensimme kenties maailman tehokkaimman klapikoneen, jolla tuotamme puhdasta koivuklapia”, kertoo Savolainen.

Partaharjun puuterminaali on ensimmäisinä toimintavuosinaan käyttänyt pyöreää puuta noin 60 000 – 70 000 kuutiometriä. Hankintaesimies Ville Kolehmainen luotsaa puuterminaalin omaa puunhankintaa.

”Ostamme pääasiassa harvennusleimikoita joko suoraan metsänomistajilta tai metsänhoitoyhdistyksiltä valtakirjakauppoina. Meillä on palveluksessamme kaksi korjuuketjua, jotka hakkaavat vuodessa noin 45 000 kuutiota puuta”, Kolehmainen kertoo.

Lisäksi Partaharjun puuterminaali ostaa parruja toimituspuuna. Yksi parrutoimittajista on Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen korjuupalvelu, joka toimittaa Partaharjulle puuta yhdistyksen itäiseltä toimialueelta.

”Yhteistyö on sujunut joustavasti puolin ja toisin. Pyrimme aktiivisesti kasvattamaan sahauksen volyymeja ja olemme löytäneet sahatavaralle uusia markkinoita. Jatkossa uskommekin puunkäyttömme kasvavan merkittävästi”, Savolainen arvioi.

Sivuvirrat hyödynnetään tarkasti

Partaharjun puuterminaali on tuottanut alkuvaiheessa noin 19 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa. Sahan tuottamia parruja viedään muun muassa Egyptiin ja Israeliin. Osa parruista jatkojalostetaan liimapuuksi kotimaassa, jotka viedään edelleen Japaniin. Sahauksen sivutuotteet sekä puunhankinnasta kertyvä koivukuitupuu hyödynnetään puuterminaalissa tarkasti.

”Tuotamme asiakkaillemme sellu- ja energiahaketta sekä purua ja kuorta. Järeämmästä koivukuitupuusta teemme klapeja ja pienemmän tavaran haketamme sähkökäyttöisellä hakkurilla. Teemme myös kuorittua haapahaketta, jota voi hyödyntää esimerkiksi piharakentamisessa”, Ville Kolehmainen listaa. 

----------------------------------------------

Partaharjun Puutarha Oy

- Toiminut Pieksämäellä vuodesta 1978.

- Perustaja ja pääomistaja Erkki Savolainen. Toimitusjohtaja ja osaomistaja Hanna Suhonen.

- Liikevaihto noin 18,5 miljoonaa euroa.

- Päätuotteet: leikko- ja sipulikukat, metsäpuuntaimet, puutavara ja mm. sellu- sekä energiahake.

- Työllistää vakituisesti yli 15 henkilöä ja sesonkityövoimaa 20 – 220 henkilöä.

 

Pasi Hynysen metsäkoneyritys on kasvanut kone per vuosi tahtia. Yrittäjän ura käynnistyi vuonna 2006 yhteistyöllä Päijänteen Metsänhoitoyhdistyksen kanssa.

ph forest netti

Jos mies on Vieremältä kotoisin ja isä työskentelee Ponssen palveluksessa, on melko ymmärrettävää, että metsäkoneala on kiinnostanut muuramelaista Pasi Hynystä pikkupojasta lähtien. Nyt 34-vuotiaalla miehellä onkin takanaan jo 18 vuoden kokemus metsäkoneista.

”Aloitin opettelemaan metsäkoneenkuljettajan työtä 16-vuotiaana. Työskentelin kahdeksan vuotta palkkatöissä, kunnes vuonna 2006 hankin oman hakkuukoneen ja perustin PH-Forest Oy:n yhdessä isäni Riston kanssa.”

PH-Forestin ensimmäinen urakanantaja oli Päijänteen Metsänhoitoyhdistys.

”Teimme tuolloin Lohtanderin Sepon kanssa sopimuksen 25 000 kuution korjuumäärästä. Sieltä lähtien sopimukset on säännöllisesti ja tänä vuonna korjaamme Päijänteen yhdistykselle noin 110 000 kuutiota puuta. Yhteistyö on toiminut varsin joustavasti ja systeemit esimerkiksi työohjelmien sekä karttojen osalta ovat kehittyneet huimasti”, Hynynen kertoo.

 

Tasaista kasvua

Reilussa vuosikymmenessä PH-Forestin toiminta on kasvanut ripeästi. Tänä päivänä yrityksestä löytyy 12 metsäkonetta sekä kaksi lavettiautoa. Hynysen yritys työllistää tilanteen mukaan 15 – 20 työntekijää.

”Korjaamme vuositasolla hieman vajaat 300 000 kuutiota puuta. Noin 70 prosenttia puusta kertyy päätehakkuukohteilta, mutta talvikaudella harvennusten osuus kasvaa merkittävästi.”

Vaikka Hynynen on onnistunut kasvattamaan korjuuvolyymeja määrätietoisesti yhdessä asiakkaiden kanssa, riittää metsäkonealalla haasteita. Kannattavuuden kannalta ylivoimaisesti suurin haaste on töiden kausiluontoisuus. Sahojen kesälomakaudet sekä kevään ja syksyn kelirikkojaksot tekevät toiminnasta väistämättä tempoilevaa.

”Koneiden käyttöastetta on pystyttävä nostamaan merkittävästi nykytasosta ja tähän haasteeseen haemme koko ajan uusia ratkaisuja.”

Ammattilaiseksi kehitytään työtä tekemällä

Toinen metsäkonealan haasteista liittyy Hynysen mukaan työvoiman saatavuuteen. Etenkin ammattitaitoisista hakkuukoneenkuljettajista on pulaa, vaikka alalle kyllä koulutetaan väkeä.

”Koulunpenkillä ei kuitenkaan tule valmiiksi, vaan ammattilaiseksi kehitytään metsässä työtä tekemällä. Tämä vaatii nuorilta kavereilta sitkeyttä ja innokkuutta.”

Myös metsäkoneyrityksen on kannettava vastuuta nuorten osaamisesta. Osa PH-Forestin nykyisistä kuskeista onkin ammentanut oppinsa firman leivissä siirtyen sitten ajokoneen puikoista hakkuukoneen ohjaimiin.

”Uusia ammattilaisia ei alalle tule, jos heille ei anneta mahdollisuutta kehittyä konetta ajamalla”, Hynynen muistuttaa.

Mies itse on tämän oppipolun eräänlainen malliesimerkki.

”Aloitin konetöissä oppisopimuksella, mutta teoriaopinnot jäivät silloin kesken. Vasta nyt suoritan metsäkoneenkuljettajan opintoja näyttötutkintona yhdessä kahden muun yrityksemme kuljettajan kanssa”, Hynynen sanoo nauraen.

”En ole katunut yrittäjäksi ryhtymistä”

ph forest netti2Haasteista huolimatta Hynynen vakuuttaa olevansa tyytyväinen siihen, että rohkeni aikoinaan lähteä yrittäjyyden polulle. Oman yrityksen kehittäminen on asioiden rullatessa antoisaa.

”Yksi uusi askel toiminnassamme oli, kun palkkasimme yritykseen pari vuotta sitten toimihenkilön kenttäpäälliköksi. Tämä ratkaisu helpottaa omaakin työtaakkaani ja mahdollistaa esimerkiksi lomien tuuraukset.”

Seuraavan kymmenvuotiskauden aikana Hynynen uskoo yrityksen edelleen kasvavan järkevästi ja mahdollisuuksien mukaan.

”Tukkipuun parantunut kysyntä sekä Äänekosken tehdasinvestointi luovat uskoa siihen, että puulle on tarvetta jatkossakin. Tulevaisuudessa myös puutavara-autopuoli voisi olla yksi mahdollisuus”, mies kaavailee.

 

PH-Forest Oy

- Perustettu vuonna 2006, kotipaikka Korpilahti.

- Omistajat Pasi Hynynen ja Risto Hynynen.

- Yrityksessä yhteensä 12 metsäkonetta.

- Työllistää 15 – 20 henkilöä.

- Liikevaihto vuonna 2016 n. 2,2 miljoonaa euroa.

- Asiakkaina Päijänteen Metsänhoitoyhdistys, JPJ-Wood Oy, Mhy Kanta-Häme ja Vapo.

- Urakoi Päijänteen Metsänhoitoyhdistykselle Muuramen, Korpilahden, Jämsän ja Korpilahden Vespuolen alueilla.

 

IMG103530Omat rajat on jokaisen hyvä tuntea. Metsätilan rajojen ylläpito on perinteisesti maanomistajan vastuulla oleva työ. Ennen moderneja paikantimia oli jokaisen maanomistajan etu huolehtia rajoista, pyykeistä ja viisareista, jotta oma osuus isänmaasta ei sekoittunut muihin. Riitatilanteessa kun ei ollut juuri tietokantoja mihin tukeutua. Hakkuiden ja hoitotöiden toteuttaminen ilman selviä tilanrajoja on hankalaa vielä nykypäivänäkin, vaikka käytettävissä on jos minkälaista paikanninkapulaa ja selainta.

Selvät rajat mahdollistaa hoitotyöt ja hakkuut laidasta laitaan, ilman varmuuskaistaletta

Pahimmillaan mahdolliset rajaloukkaukset koettelevat naapurisopua ja harvoinpa raivaussahaa ulkoiluttava metsätilallinen ilahtuu, kun huomaa hoitaneensa pitkän siivun taimikkoa rajan tuolta puolen. Toki hyvin tehdystä työstä saattaa naapuri tarjota pullakahvit. Vailla erottuvaa tilanrajaa hakkuukoneen kuljettaja voi joutua jättämään rajan lähialueen käsittelemättä, sillä satelliittipaikantimen virhemarginaali on useita metrejä.

Rajan tuntumaan jätetyt varmuusvarat tekevät äkkiä neljästä viiteen aaria pinta-alaa sataa rajametriä kohden. Pienelläkin uudistuskuviolla hakkuutuloja jää saamatta useiden satojen eurojen edestä, pidemmällä rajalinjalla puhutaan helposti tuhansista. Vastaavalla tavalla harvennuksen jäädessä reunalta vajaaksi on lopputuloksena merkittävä alue hoitamatonta metsää, vaikka tarkoitus oli laittaa oma metsä kasvukuntoon laidasta laitaan.

Laki antaa mahdollisuuden 1,5 metrin levyisen raja-aukon avaamiseen

Ehdottomasti helpoimmalla rajojen kanssa päästään, kun linjoja ei päästetä kasvamaan umpeen. Rajojen kiertely vesurin kera muutaman vuoden välein on hyvä tapa, jos vain aikaa löytyy. Säännöllisesti hoidetun rajalinjan kunnossapitokustannus ei myöskään ulkopuolisella työvoimalla teetettynä päätä huimaa, sillä osaava metsuri kunnostaa pitkän pätkän selkeää linjaa päivässä.

Ennen kuin innokas rajankävijä säntää vesurin kanssa palstaansa toisista erottamaan, on syytä hieman perehtyä lakiin eräistä naapuruussuhteista, jonka pykälässä 15 säädetään raja-aukoista seuraavaa:

”Metsämaalla asemakaava-alueen ulkopuolella sijaisevien kiinteistörekisteriyksiköiden omistajat saavat avata yksiköidensä välisen rajan, jos se on aikaisemmin maanmittaustoimituksen yhteydessä avattu eikä sen paikasta ole riitaa tai epäselvyyttä. Raja on avattava siten, että rajalinja on avatun raja-aukon keskellä ja selvästi havaittavissa. Raja-aukon saa avata enintään puolitoista metriä leveäksi, jolleivät omistajat toisin sovi.

Jollei rajan avaamisesta päästä sopimukseen, rekisteriyksikön omistaja saa avata rajan rajanaapurin suostumuksetta ilmoitettuaan tälle siitä ensin. Raja-alueelta kaadetut puut kuuluvat sen rekisteriyksikön omistajalle, jonka puolelta rajaa ne on kaadettu. Puiden omistajan on huolehdittava niiden talteen ottamisesta.

Rajan avaamiskustannuksista vastaa se, joka rajan avaa, jolleivät rekisteriyksiköiden omistajat muuta sovi.

Raja saadaan avata edellä säädetyllä tavalla myös maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 10 luvussa tarkoitetussa ranta-asemakaavassa metsätalouskäyttöön osoitetulla alueella.”

-Laki eräistä naapuruussuhteista 22.12.2005/1160 § 15

Laki antaa mahdollisuuden 1,5 metrin levyisen raja-aukon avaamiseen ja ylläpitoon ilman molempien osapuolien suostumusta kunhan muistaa ilmoittaa asiasta rajanaapurille. Käytännössä on syytä pyrkiä sopimaan rajan hoidosta. Naapurin kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä sovittu rajan aukaisu maastokäynteineen sekä mahdollisten kustannusten reilu jakaminen varmistaa puhevälit tulevaisuudessakin.

Hyviä apuvälineitä rajan löytymiseen on, mutta viime kädessä rajamerkki on löydettävä omin silmin

Rajan paikka on aina siinä, mihin se on pyykeillä maastossa osoitettu. Monet täysin selvinä pidetyt rajatIMG151357 saattavat todellisuudessa olla väärällä paikalla: piikkilanka on voinut 50-luvulla lipsahtaa pari metriä naapurin puolelle tai raja on ”siirtynyt” linjan tuntumaan kaivettuun ojaan. Myös Maanmittauslaitoksen kartta-aineistoissa kiinteistöjaotus on suuntaa antava ja mukaan mahtuu virheellisiä rajaviivoja. Täytyy muistaa, että rajaviivat on digitaalisiinkin aineistoihin piirretty alkujaan käsin, joten virheiltä ei ole voitu välttyä.

Satelliittipaikannin on erinomainen apuväline rajapyykin lähelle navigoimiseen, mutta viime kädessä rajamerkki on maastosta löydettävä omin silmin. Kivipyykit on numeroitu niiden erottamiseksi muista murikoista; paalu- tai putkipyykin erottaa helpommin. Etenkin vanhat pyykit voivat olla sammaleen ja roskien peittämiä, jolloin rajamerkki on syytä puhdistaa sitä kuitenkaan siirtämättä. Samalla karsitaan vesakko ja oksat rajamerkin tuntumasta. Pyykin löytymistä vastaisuudessakin voi helpottaa esimerkiksi iskemällä paikalle kepin ja sitomalla siihen merkkausnauhaa.

Usein rajalla on havaittavissa aiemmin aukaistu linja enemmän tai vähemmän umpeen kasvaneena. Jos näin ei ole, täytyy raja-aukko linjata uudelleen. Suoran linjan merkkaus pyykiltä pyykille voi olla haastavaa jopa ammattilaisille. Parhaassa tapauksessa kulmapyykiltä löytyy viisarit, eli rajalinjan suuntaa merkitsevät kivet tai paalut. Tällöin raja lähtee pyykiltä viisarin kautta kulkevana linjana. Ilman viisaria voi rajan suunnan määrittää kohtalaisesti kartan ja kompassin avulla.

Kun suunta on selvillä, lähdetään linjaa merkkaamaan tasaisin välein kepeillä ja nauhalla. Jos näköyhteydellä olevat kepit linjataan suoraan, pitäisi merkkauksen osua lopulta seuraavalle kulmapyykille. Käytännössä virhettä linjauksessa on vaikea välttää, sillä pienikin suuntausvirhe lähtöpäässä kertautuu linjan lopussa. Tästä johtuen merkkausta joutuu yleensä korjaamaan oikean linjan saavuttamiseksi. Pitkiltä pyykkiväleiltä pitäisi löytyä myös rajalinjan sunnan näyttäviä linjakiviä, mutta etenkin karikkeen peittäminä ne voivat olla vaikeita havaita.

Viimeisenä paras neuvo: Jos rajan löytäminen tuntuu epävarmalta, ei aukaisutöihin pidä alkaa lainkaan. Väärään paikkaan raivattu linja on hyödytön ja mahdollinen vahingonkorvausvastuu on tekijällä. Oman metsäneuvojan puoleen kääntyminen onkin epäselvissä tilanteissa paras ratkaisu. Rajojen etsintä on jokaiselle neuvojalle tuttua puuhaa ja sovittaessa metsänhoitoyhdistys voi hoitaa urakan alusta loppuun!

Teksti: Henri Mommo

Kuvat: Teemu Hytönen